

Jussi Nukari Lehtikuva
Hallitusneuvottelut hoidettiin kuntoon reilusti etuajassa
Kolmen suuren puolueen käymät hallitusneuvottelut on nyt saatu käytännössä päätökseen ja reilusti etuajassa. Alun perin oli keskiviikkokin varattu tiukkaan loppukiriin ja tarvittaessa olisi neuvotteluja jatkettu sittenkin, mutta vatulointikori tyhjenikin jo maanantaina puolilta päivin.
Enää on päättämättä vain yksi pieni asia: ministereiden paikkajako. Se seikka ratkeaa näillä näkymin tiistain aikana. Kansa saa vielä jännittää vuorokauden pitempään, sillä koko hallitusohjelma paljastetaan linjauksineen, leikkauksineen ja ministerinpaikkoineen yhteisessä tiedotustilaisuudessa keskiviikkona kello 14.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kokoontuu vielä huomenna tiistaina puoli yhden aikaan. Virallisesti puolue päättää hallitukseen osallistumisesta kuitenkin vasta keskiviikkona puoluevaltuuston, -hallituksen ja eduskuntaryhmän yhteisessä kokouksessa kello 18.
Päätös kerrotaan perussuomalaisten puoluetoimistossa järjestettävässä tiedoduttilaisuudessa keskiviikkona kello 21.
Pikkujoulun esiintyjä on jo selvillä
Puolueiden johtotroikka eli trio odotti kuuden aikaan suoran tiedotustilaisuuden alkua kameroiden paahteessa. Hallitustunnustelujen vetäjä Juha Sipilä (kesk.) kevensi tunnelmaa sanomalla:
– Trio Ässät on luvannut tulla meidän pikkujouluihin soittamaan, Sipilä virnuili.
Samalla löytyi paikkaa myös Sipilän yllätysvedolle, hallituksen avokonttorille, jossa uudet ministerit puurtavat kesäkuun ajan.
– Tarjouksia on tullut Oulua myöten – hajakeskitetään, Sipilä naurahti, mutta tarkensi myöhemmin: tämä avokonttori on vielä vatulointikorissa.
Tiistaina kirjoitetaan ja käännetään tekstejä
Muuten onkin kori jo melko tyhjä. Tiistai kuluu kirjurintöissä eli hallitusohjelmaa kirjoitetaan puhtaaksi ja käännetään toisille kielille. Maanantaina tekstin sisältöä tarkistettiin tiiviisti ja kirjoitettiin tarvittaessa uudelleen. Tiistaina ei Smolnassa liiku enää juuri ketään, johtotroikka vain pohtii ministerinpaikkoja.
Miten paikat jakautuvat, Timo Soinilta (ps.) kysyttiin.
– Oikeudenmukaisesti ne jakautuvat, Soini vakuutti.
Jos keskusta saa viisi niin kokoomus ja perussuomalaiset neljä?
– Suuria huhuja on kulkenut niin, ettei perässä pysy. Jos olisin kaikki lehtikirjoitukset uskonut, olisin ollut satumaassa, Soini naurahti.
Ministeriöihin tuskin tulee muutoksia
Sipilä sanoi tarkemmin kysyttäessä, ettei ministeriöiden rakenteisiin ole näillä näkymin tulossa muutoksia. Niistä ei ole puhuttu.
Sen sijaan ministerien tehtävistä ja määrästä on puhuttu ja niihin on muutoksia tulossa. Niistä ei vain ole vielä päätetty. Ratkaisu selviää keskiviikkona.
1,6 miljardin sysäystä mietitään kesäkuussa
Sipilän mukaan hallitus miettii vielä kesäkuun aikana 1,6 miljardin kärkihankkeiden rahoitusta. Suomi saattaa hyödyntää siinä EU:n kasvurahastoa. Nyt mietitään, miten sitä voi käyttää. Yksi tapa voisi olla yritysten välivivutuksessa, Sipilä pohti.
Sipilä selitti avokonttori-ideaansa kollegiaalisella työtavalla. Strateginen prosessi perustuu kollegiaaliseen työtapaan, joka perustuu luottamukseen.
– Sitä rakennetaan tässä avokonttorivaiheessa. Halu on kova muuttaa työtapoja, Sipilä sanoi.
Tasa-arvosta kysyttäessä Sipilä sanoi, että hän on esittänyt ministerivalintoihin vetoomuksen tasa-arvon huomioimisesta, mutta puolueet päättävät valinnoistaan itse.
– Pätevät valitaan, Soini linjasi.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soini: Suosittelen hallitukseen menoa levollisin mielin
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.















