

LEHTIKUVA
Soini: Suosittelen hallitukseen menoa levollisin mielin
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini suosittaa puolueelleen levollisin mielin hallitukseen menemistä ohjelman sisältämistä suurista leikkauksista huolimatta. Tiukan neuvottelun tulos sisältää myös hyviä saavutuksia, joita perussuomalaiset ovat voittaneet pienituloisten kansalaisten hyväksi.
– Kipeää tulee tekemään kaikille, mukaan lukien monet yhteiskunnan osat. Mutta tämä pitää ottaa kokonaisuutena: sieltä tulee myös pienituloisille hyviä asioita. Molempia tulee kaikille – tämä on ollut ison neuvottelun ja väännön tulos.
– Kyllä tämä sellainen paketti on, jota tulen huomenna suosittamaan eli perussuomalaisten lähtöä hallitukseen, Soini linjasi.
Entä jännittääkö ratkaisevan keskustelun tulos huomisessa puoluevaltuuston, -hallituksen ja eduskuntaryhmän kokouksessa? Menevätkö säästöt mukisematta läpi?
– Ei, ei se jännitä. Se on ota tai jätä -paketti! Meillä on siellä sen verran paljon omia näkemyksiä, että siinä mielessä on levollinen olo. Ja sen me tiedämme, että jos sieltä poistumme, niin keitä menee tilalle´. Sen jälkeen meille ei olisi enää paljoa tarjolla.
Hän jätti lopullisen päätöksen kuitenkin puolue-elinten käsiin, se kuuluu heille.
– Teen levollisin mielin tämän esityksen ja seison sen esityksen takana, Soini päätti.
Ministereistä päättäminen
on vaikea tehtävä
Soini totesi myös, että ministereistä päättäminen on oikeasti vaikea asia. Se on kovan väännön takana puolueiden välillä, kuka minkäkin tehtävän saa: tiettyihin salkkuihin kohdistuu suurta kysyntää, ja puolueen sisällä se on näin isossa puolueessa iso kysymys.
– Hyvin moni haluaisi, eivätkä kaikki voi päästä. Siinä on päättämisen tuskaa, mutta puheenjohtaja tekee esityksen ja se on sitten siinä.
Puolueet eivät ole vielä sopineet ministerinpaikoista, vain ministeriöiden määrä päätettiin: nykyiset 12 ministeriötä jatkavat ennallaan.
Eduskuntaryhmä kuuli
neuvotteluprosessista
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä sai tiistaisessa kokouksessaan selonteon hallitusohjelman syntyvaiheista. Jokaisen hallitusneuvotteluryhmän osanottaja selitti osaltaan, miten neuvottelut käytiin ja miten pian hyväksyttävään lopputulokseen edettiin.
Kansanedustajat kuulivat hallitusohjelmaan liittyviä numeroita suuruusluokan tasolla, mutta yksityiskohdat jätettiin vielä avoimiksi. Ne kerrotaan koko kansalle huomenna klo 14, minkä jälkeen perussuomalaisten yhdistetty puoluevaltuuston, -hallituksen ja eduskuntaryhmän kokous kokoontuu päättämään hallitukseen osallistumisesta kello 18. Päätös julkistetaan samana iltana kello 21.
Nimistä ei puhuttu
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström kertoi ryhmähuoneesta tultuaan, kuinka neuvotteluryhmät kertoivat neuvotteluprosessista kansanedustajille. Lisäksi kerrottiin, mikä on hallitusneuvottelujen tilanne nyt ja mitä tapahtuu keskiviikkona, torstaina ja perjantaina sekä ensi viikolla.
– Ministerien tai puhemiehen nimistä ei puhuttu mitään. Puhutte ihan väärälle miehelle – minähän en osaa käyttää edes kaasuhellaa, Lindström hauskuutti tiedonjanoisia kuulijoita.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitusneuvottelut hoidettiin kuntoon reilusti etuajassa

Soinin päätös syntyi pitkällä kävelyllä
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa
Entinen puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt tiedotusvälineissä nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) puolueellisuudesta puheenvuorojen jakamisessa eduskunnan kyselytunneilla. Väitteet ovat saaneet laajaa huomiota mediassa, joka on kritiikittömästi toistanut niitä ilman faktapohjaista tarkastelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen omien tutkimusten perusteella väitteet eivät pidä ollenkaan paikkaansa.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää