HS-gallup vahvistaa trendit: Perussuomalaiset nousussa, Vihreät kakkoseksi

28.08.2017 |11:48

Maanantaina julkaistun HS-gallupin mukaan Perussuomalaiset ovat nousussa kesän kannatuskuopan jälkeen. Samalla Sinisten kannatus on laskenut alle kahden prosentin. Mittaus vahvistaa myös Vihreiden nousun ohi Sdp:n ja Keskustan.

Nyt julkaistu HS-gallup vahvistaa Taloustutkimuksen Ylen uutisille toissa viikolla tekemän puoluekannatuskyselyn trendit: Vihreät nousi niukasti kakkospaikalle Sdp:n ja Keskustan ohi. Kyse ei ole kuitenkaan punavihreän aatemaailman läpimurrosta vaan vasemmistovihreän blokin sisäisestä rakennemuutoksesta. Sdp ja Vasemmistoliitto tulivat heinäkuun mittaukseen verrattuna alas yhteensä 2,8 prosenttiyksikköä, kun Vihreät korotti kannatustaan 2,0 prosenttiyksiköllä.

Perinteisten vasemmistopuolueiden jäsen- ja kannattajakunnan ikärakenne on ollut näiden puolueiden krooninen ongelma jo 1990-luvulta asti. Vihreillä on siis hyvä mahdollisuus pitää nyt saavuttamansa paalupaikka punavihreässä blokissa myös tulevina vuosina.

Kannatusmittauksia tekeville laitoksille Perussuomalaisten ja Uuden vaihtoehdon / Sinisten kannatuksen mittaaminen on ollut haastavaa. Heti puoluekokouksen jälkeen HS-gallup näytti että Halla-ahon perussuomalaiset ja loikkarit olisivat suurin piirtein tasoissa, kun taas Taloustutkimuksen mukaan perussuomalaiset johti selkeästi.

Nyt molemmat tutkimuslaitokset puhuvat samaa kieltä. Sinisten kannatus oli HS-gallupissa kesäkuussa 3,9 prosenttia, heinäkuussa 2,6 prosenttia ja nyt enää 1,7 prosenttia. Perussuomalaiset vahvistui heinäkuun 6,2 prosentista 7,0 prosenttiin.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
4.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
5.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
8.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille

10.03.2026 |14:50

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää