Artikkeli kuva

Halla-aho perussuomalaisten gallup-noususta: Kannatuspotentiaalia on vielä paljon enemmän

07.09.2017 |10:07

Ylen julkaiseman mielipidemittauksen mukaan perussuomalaisten kannatus on noussut 10,3 prosenttiin.

– Suunta on oikea, ja sen jatkuminen on ainoastaan oman tekemisen laadusta ja uskottavuudesta kiinni, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

– Kannatuspotentiaalia Suomen ainoalla maahanmuuttokriittisellä ja oman kansan etusijalle asettavalla puolueella on vielä paljon enemmän.

”Henki on ollut erinomainen”

Halla-aho kommentoi tuoreita kannatuslukuja Facebook-päivityksessään, jossa hän antaa kiitosta kenttäväelle, valtuutetuille, kansanedustajille, ryhmäkanslialle ja puoluetoimistolle hyvin tehdystä työstä.

– Henki on ollut erinomainen, ja nousevat käyrät parantavat sitä entisestään. Myös uusia tekijöitä tarvitaan, joten tervetuloa mukaan!

SDP:n ja sinisten käyrät alaspäin

Perussuomalaiset nostivat kannatustaan edellisestä kyselystä 1,5 prosenttiyksikköä eli pelkkää nousua oli enemmän kuin perussuomalaisten eduskuntaryhmästä kesäkuussa loikanneilla sinisillä kannatusta. Sinisiä kannattaa vain 1,4 % kyselyyn vastanneista.

Kokoomusta kannattaa Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan 20,8 %, vihreitä 17,8 % ja keskustaa 16,2 % suomalaisista. SDP:n kannatus on laskenut jo 15,6 prosenttiin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
7.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi