Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Viikon 22/2025 luetuin

HS:n toimittaja ehdotti Suvivirrelle uutta sanoitusta moskeijoineen päivineen – Koponen: Miksi haluamme pyyhkiä oman kulttuurimme pois?

26.05.2025 |18:13

Helsingin Sanomien toimittaja ehdotti, että perinteiseen Suvivirteen pitäisi tehdä uudet sanat, jotka "sopisivat kaikille". Ehdotuksessa oli mukana viittaus muun muassa moskeijoihin. Muutosehdotus esitettiin muka monikulttuurisuuden nimissä, mutta perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää lopputulosta pikemminkin kulttuurisen itsetunnon rapauttamisena ja oman perinteen halveksuntana.

Suvivirsi ei Ari Koposen mielestä ole mikä tahansa laulu. Se on osa suomalaista kulttuurihistoriaa, perinne, joka yhdistää sukupolvia. Suvivirsi soi koulujen kevätjuhlissa vuosikymmenestä toiseen, ja sen tuttu melodia tuo monille mieleen lapsuuden, kesän alun ja yhdessä koetut hetket. Suvivirsi on kulttuuriperintöä.

Suomalainen kulttuuri ei ole keneltäkään pois

– Miksi meillä Suomessa, erityisesti tiedostavalla vasemmistolla, on niin kova tarve hävetä omia juuria ja muokata historiaamme muiden ehdoilla? Miksi meidän pitäisi väkisin taivuttaa vanhaa perinnettä sen mukaan, ettei kukaan vain loukkaantuisi tai kokisi jäävänsä ulkopuolelle? Koponen kysyy.

Koposen mielestä Suvivirsi saa ja sen kuuluukin soida koulujen kevätjuhlissa, kuten se on aina soinut. Se ei ole keneltäkään pois. Kukaan ei ole pakottamassa ketään laulamaan, mutta enemmistön oikeutta omaan perinteeseensä ei saa polkea monikulttuurisuuden nimissä.

– Meidän kulttuurimme on arvokas, eikä sitä pidä pyytää anteeksi, Koponen painottaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
7.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11
9.
Suomen uutiset logo

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti

11.07.2025 |12:49

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää