

LEHTIKUVA
Immonen ja Lehto: Uusi jätelaki lisää byrokratiaa ja muita ongelmia
Perussuomalaisten ympäristövaliokunnan jäsenet, kansanedustajat Olli Immonen sekä Rami Lehto ovat huolissaan uuden jätelain synnyttämästä turhasta byrokratiasta ja muista ongelmista.
– Tuntuu siltä kuin istuva hallitus pyrkisi seurauksista piittaamatta ajamaan kaikki peruspalvelut ja perustoiminnot markkinavoimien hoidettavaksi. Emme tietenkään pidä kategorisesti vapaita markkinoita pahana asiana. Tietyillä yhteiskunnan osa-alueilla se ei kuitenkaan toimi parhaalla mahdollisella tavalla kansamme kokonaisetua palvellen, toteavat kansanedustajat Immonen ja Lehto.
– Laaja markkinaehtoisuus soveltuu huonosti esimerkiksi jätehuoltoon, jonka ydintehtävä on terveyden- ja ympäristönsuojelu, jonka tulee huoltovarmuuden näkökulmasta toteutua myös kriisiaikana, sanoo Immonen.
Kustannukset nousevat
Perussuomalaiset pitävät todennäköisenä, että jätelain muutokset tulevat nostamaan jätehuollon kustannuksia ja heikentämään julkisen jätehuollon toimivuutta.
– Jätehuolto on osa yhteiskunnan perusinfraa ja täten välttämättömyyspalvelu, jota ei voi jättää vain markkinoiden hoidettavaksi, toteaa Lehto.
Palveluiden saatavuus hidastuu
Samoihin ongelmiin on kiinnittänyt huomiota myös Kuntaliitto tuoreessa lausunnossaan ympäristöministeriölle. Erityisen huolissaan se on jätelakiin sisältyvän menettelyn byrokraattisuudesta. Kuntaliiton mukaan uusi laki tulee lisäämään yrittäjien ja kuntien velvoitteita.
Laki myös hidastaa merkittävästi jätehuoltopalveluiden saatavuutta. Kuntaliitto näkee, että markkinaehtoisesti toimivassa jätehuollossa on puutetta palveluntarjonnasta.
– Tämä on jälleen eräs kulminaatiopiste sille, että hallituksen lainvalmistelu ei sisällä tarvittavia vaikutusarviointeja sen enempää toimivan kilpailun toteutumisen kuin kustannusvaikutustenkaan osalta, toteavat Immonen ja Lehto.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-edustajat jätelakiesityksestä: ”Isku toimialan yrittäjiä ja työllistäjiä kohtaan”

Ideologia haisee kuin huonosti hoidetussa kompostissa – Koponen: ”Punavihreä hallitus jatkaa kuljetusyrittäjien lyömistä”
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












