

LEHTIKUVA
Immonen: Somaleiden maastamuuttoa edistettävä
Suomi on perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen mielestä tarpeeksi suvaitsevainen maa, mutta täällä ollaan oltu liian sinisilmäisiä ja hyväuskoisia maahanmuuttopolitiikassa.
– Ei ole osattu tai haluttu nähdä niitä ongelmia, joita maahanmuutto tuo mukanaan. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka on pitänyt näistä ääntä, kun kaikki vanhat puolueet ovat halunneet hyssytellä keskustelua tai kiistäneet kaikki ongelmat, Immonen sanoo.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asuu noin 300 000 ulkomaalaistaustaista ihmistä. Oululainen Immonen on tyytyväinen, että maahanmuutto on perussuomalaisten tärkeimpien vaaliteemojen joukossa, sillä se osaltaan haastaa muita puolueita ottamaan kantaa kyseiseen asiaan.
– Kansalaiset ovat selkeästi meidän kanssa tästä asiasta samaa mieltä ja kyselytkin osoittavat, että reilu enemmistö kannattaa maahanmuuttopolitiikan tiukentamista. Perussuomalaiset on tässä kysymyksessä selvästi kansan asialla, Immonen toteaa.
Ghettoutuminen hallintaan
Maahanmuuton ongelmia ei Immosen mukaan voi enää lakaista maton alle, sillä kansalaiset tietävät millaisia ongelmia hallitsematon maahanmuutto on aiheuttanut muualla Euroopassa.
– Ghettoutuminen aiheuttaa sen, että maahanmuuttajat eristäytyvät ja syrjäytyvät muusta valtavirtayhteiskunnasta. He jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle, eivätkä työllisty vaan jäävät sosiaalitukien varaan. Tästä kertoo joidenkin maahanmuuttajaryhmien suuri työttömyysaste, Immonen kertoo.
Ghettoutumiskehitys näkyy Immosen mukaan erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa tiettyjen kaupunginosien asukkaista jo melkein 30 prosenttia koostuu maahanmuuttajista. Vastaava kehitys on jo käyty läpi muualla Euroopassa.
– Voidaan kysyä, mihin kaikkeen eriytyminen ja syrjäytyminen johtavat. Esimerkiksi uskonnollinen radikalisoituminen on nähty muualla Euroopassa ja nyt siitä on saatu selkeitä esimerkkejä myös Suomessa, kun jihadistitaistelijoita on lähtenyt Syyriaan taistelemaan Isis-järjestön riveihin, Immonen sanoo.
Perheenyhdistämisiin toimeentuloedellytys
Maahanmuuttoon liittyvä kehitys jatkuu Immosen mielestä huonompaan suuntaan, jos asialle ei tehdä mitään.
– Vanhat puolueet puhuvat paljon siitä, että maahanmuutto on luonnonvoima, jota ei voida kuin hyväksyä tai pysäyttää. Asia ei ole näin, vaan siihen voidaan vaikuttaa poliittisen päätöksenteon keinoin, Immonen tähdentää.
Perussuomalaisten vaaliohjelmassa on tartuttu Immosen mielestä juuri niihin oleellisiin ongelmiin, joita maahanmuuttopolitiikkaan liittyy ja niihin on myös tarjottu selkeä ratkaisu.
– Perheenyhdistämistä hakeville maahanmuuttajille tulisi asettaa toimeentuloedellytys eli heidän on kyettävä vastaamaan omasta toimeentulostaan ennen perheenyhdistämismenettelyä. Esimerkiksi Tanskassa ei voi nauttia kahteen vuoteen sosiaalietuuksista ennen kuin voi hakea perheenyhdistämistä, Immonen huomauttaa.
Pakolaiskiintiö suhteutettava
maan taloudelliseen tilanteeseen
Immonen kyseenalaistaa kiintiöpakolaisjärjestelmän tarpeen, sillä se on käytössä harvassa maassa, ja Suomeen tulee turvapaikanhakijoita jo muutenkin paljon.
– Mikäli kiintiöpakolaisjärjestelmästä ei haluta kokonaan luopua, pakolaiskiintiön koko pitää suhteuttaa yhteiskunnan taloudelliseen tilanteeseen. Silloin kun julkisia palveluita joudutaan leikkaamaan, myös pakolaiskiintiötä tulee pienentää samassa suhteessa, Immonen sanoo.
EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta saapuvan työvoiman saatavuusharkinnasta Immonen pitäisi tiukasti kiinni, koska siitä luopuminen aiheuttaisi halpatyövoiman ryntäystä Suomeen ja se sekoittaisi suomalaiset työmarkkinat lopullisesti.
Somaleista eniten kustannuksia
Immonen jätti maaliskuussa hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän esittää somaleiden maahanmuuton rajoittamista ja heidän maastamuuton edistämistä Somaliaan.
– Kysymys sattui mielenkiintoiseen aikaan, sillä somaleiden kotoutumisongelmista on puhuttu paljon aikaisemmin ja niiden pohjalta kysymyksen laadinkin. Heti sen jälkeen sattui paljon kohua herättänyt joukkoraiskaustapaus Tapanilassa. Se on selkeä esimerkki siitä, että tiettyjen maahanmuuttajaryhmien keskuudessa on kotoutumisongelmia selvästi enemmän kuin muissa ryhmissä, Immonen toteaa.
Perussuomalaisten ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi tänään tutkimuksen maahanmuuton kustannuksista. Työikäisten 20–62-vuotiaiden ulkomaalaisten maahanmuutosta tulee Suomen kansantaloudelle vuosittain noin 700 miljoonan euron nettokustannukset. Kallein ryhmä on somalimuuttajat, jotka tuovat suomalaisille veronmaksajille yli 13 000 euron nettokulut per henkilö.
Sananvapaus turvattava
Yhden kauden kansanedustajana toiminut Immonen hakee jatkopestiä Oulun vaalipiiristä kevään eduskuntavaaleissa. Hänen mielestään maahanmuuttajien ongelmista on pystyttävä puhumaan ääneen ja niihin on pystyttävä puuttumaan hyvissä ajoin.
– Jos ongelmia lähdetään lakaisemaan maton alle, ne löytyvät uudestaan edestämme paljon suurempina. Suomessa täytyy pystyä puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä siihen tapaan, ettei tarvitse pelätä tulevansa leimatuksi rasistiksi, äärioikeistolaiseksi tai milloin miksikin.
Immonen arvostaa erittäin paljon sananvapautta, koska ilman sitä ei ole demokratiaa ja ilman demokratiaa ei ole sananvapautta.
– Mikäli kansalainen menee karkkikauppaan ja varastaa sieltä makeisia, silloin jokainen tietää missä laillisuuden ja laittomuuden raja kulkee. Sen sijaan sananvapauden rajoja on vaikea määritellä eli mitä saa sanoa ja mitä ei. Sen takia esimerkiksi vihapuhetta koskevaa lainsäädäntöä sorvatessa pitää olla hyvin varovainen, jotta ei lähdetä rajoittamaan kansalaisen oikeutta sanoa mielipidettään ääneen.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuutto maksaa suomalaisille yli miljardin vuodessa

PS-Nuoret: Maahanmuuttajia voitava palauttaa kotimaihinsa
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Porvaripuolueille täystyrmäys Ruotsin vieraskielisiltä: Malmön Rosengårdissa demareiden ja vasemmistopuolueen yhteinen kannatus lähes 100 prosenttia
Sosialidemokraattien ääntenkalastelu erityisesti muslimien piirissä näyttää onnistuneen erinomaisesti. Malmön Rosengårdissa vasemmiston kannatus oli peräti 95,2 prosenttia. Nyt koetun perusteella muslimien vaikutus tulee vääjäämättä lisääntymään vasemmiston poliittisissa linjauksissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää











