Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Innokas Bulgaria aikoo jättää euroalueelle jäsenhakemuksensa tässä kuussa – EKP ja Euroopan komissio toppuuttelevat

02.06.2018 |15:43

Bulgaria haluaa euromaaksi. Maan valtiovarainministeri Vladislav Goranov kertoi perjantaina, että maa aikoo jättää jäsenhakemuksensa vielä kesäkuun aikana. Euroopan keskuspankki EKP ja Euroopan komissio viestivät Bulgarialle, ettei maa vielä täytä euromaan vaatimuksia. Bulgarian tavoitteista uutisoi uutistoimisto Reuters.

Bulgaria on EU:n köyhin jäsenmaa. Sen bruttokansantuote henkeä kohden on vain 6 300 euroa, mikä on vain viidennes euromaiden keskiarvosta. Maan tulisi myös kitkeä rehottavaa korruptiota.

Bulgaria on EU:n puheenjohtajamaa kesäkuun loppuun asti.

 

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
5.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
7.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
9.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi