

Kerjäläinen Helsingissä. Kuvituskuvaa. Taulukko: Ruotsin poliisilaitos.
Bulgarialaisen liigan kerjäämiskirjanpito julki Ruotsissa – summat siistissä taulukossa, paras ”työpäivä” on jouluaatto
Maanmiehet lupasivat bulgarialaisille töitä Ruotsissa. Perillä odotti yllätys ja todellinen paskaduuni. Väki pakotettiin kerjuulle ja rahat menivät pääosin rikollisliigalle. Kirjanpito kertoo kaiken ihmiskaupan arjesta.
Poliisi sai haltuunsa harvinaislaatuisen dokumentin. Rikollisliigan kirjanpidosta käy päivä päivältä ilmi, millaisia rahavirtoja kerjäyksessä liikkuu, ja kuka toimintaan pakotetuista on onnistunut parhaiten rahanhankinnassa ja kuka ei. Kyseessä ei todellakaan ole huumekauppaan rinnastettava rahantekokone, pikemminkin kyse on orjuudesta.
Toiminta on kuitenkin ollut hyvin suunniteltua ja johdettua, kertoo Aftonbladet-lehti. Kerjäyspaikat oli suunniteltu etukäteen ja kuljetuksetkin ”työpaikalle” oli järjestetty. Kerjäläiset joutuivat tutustumaan myös eräänlaiseen rujoon pakkoruotsiin: Heidät opetettiin sanomaan ohikulkijoille ”hej hej”. Jos joku ulkopuolinen sitten sattui kysymään, minne kadulla ansaitut rahat menevät, kerjäläisten oli osoitettava itseään.
Rikolliset huolehtivat kerjäläisten päivittäisistä tarpeista myymälle näille jäteastioista kaivettua ruokaa ja bulgariasta tuotettuja savukkeita sekä alkoholia – huomattavan kalliiseen hintaan. Kuulusteltavien oman kertomuksen mukaan rahoista suurin osa meni viinaan.
Järjestäytynyt kerjäys tapahtui kaukana suurista kaupungeista Bergslagenin alueella Keski-Ruotsissa.
Poliisin hallussa olevan kirjanpidon mukaan tilitapahtumat on kirjattu päivä päivältä jokaisen kerjäläisen osalta. Liigalla on ollut töissä kuudesta kuutentoista henkilöä kuukaudessa. Päivän päätteeksi tulot on laskettu yhteen ja jaettu tasan kerjäläisten ja liigan johtajan välillä.
Kerjäläisten summasta on sitten otettu ”ylläpitoon” kuuluva summa, jonka kerrottiin menevän sähköön, veteen ja polttoaineisiin. Rikolliset suorittivat laskutoimitukset. Monet uhreista eivät osanneet laskea saatikka lukea.
Ja sitten raakoihin lukuihin: Vuonna 2016 koko kerjäystoiminnan liikevaihto oli 1 234 998 kruunua, vajaat 125 000 euroa. Siitä meni liigalle 774 831 kruunua ja kerjäläisille jäi siten 460 167 kruunua, runsaat 46 000 euroa. Tästä summasta kerjäläiset siis vielä maksoivat ylihinnoitellut ruoan, tupakat ja alkoholin.
Paras päiväsaldo on jouluaatolta 2016, jolloin ohikulkijoilta heltisi 7 650 kruunua. Liigan taskuun siitä kilahti 4 320 kruunua. Arkena, kuten 10. marraskuuta, rahaa heltisi vain 2 860 kruunua. Tästä liiga putsasi heti päältä 1 925 kruunua.
Parhaaseen vuositulokseen kerjäläisistä ylsi ”Ivanka”, joka oli kadulla koko vuoden toukokuuta lukuunottamatta. Hän sai vuodessa kasaan kerjäämällä 142 094 kruunua eli 14 304 euroa.
Kolme bulgarian kansalaista on nyt saanut syytteen ihmiskaupasta. Kerjäläisiä ei syytetä rikoksista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kansanedustaja Riikka Purra puuttui kerjäläisnaisen outoon veivausyritykseen Helsingin rautatieasemalla, kuvasi tilanteen videolle ja hälytti apua – poliisilta kiitokset
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Heinäluoma selittää koulushoppailun asuntopolitiikalla – tilastot kertovat toista
SDP:n Eveliina Heinäluoma selitti tällä viikolla koulushoppailun asuntopolitiikan syyksi ja nosti Myllypuron esimerkiksi onnistuneesta kehityksestä. Asuntomarkkinadata kertoo kuitenkin toista tarinaa.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














