PS: Hallitus vie lupauksista huolimatta syvemmälle EU:n liittovaltioon

14.09.2017 |16:51

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio kysyi suullisella kyselytunnilla pääministeri Juha Sipilältä hallituksen EU-politiikasta. Hän viittasi EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin puheeseen, jossa tämä linjasi unionin tulevaisuutta.

– Junckerin puheessa kerrottiin, että komissio haluaa EU:lle puolustusunionin ja talousministerin sekä Schengen-alueen voimakasta laajentamista Bulgariaan ja Romaniaan.

– Lisäksi haluttiin EU:lle yksi superjohtaja. Kaikki tämä merkitsee EU:n liittovaltiokehityksen selvää etenemistä ja Suomen itsemääräämisoikeuden vähenemistä entisestään, Tavio aloitti.

”Miksette noudata hallitusohjelmaa?”

Pääministeri Sipilä on jo ehtinyt kehua Junckerin puhetta. Tavion mukaan tässä on selvä ristiriita hallitusohjelmaan nähden.

– Voimassaolevan hallitusohjelman mukaan Suomi tavoittelee vähemmän EU:n sääntelyä. Hallitusohjelman mukaan EU:n integraatiota ei ole tarpeen syventää kaikilla politiikan aloilla. Miksette noudata hallitusohjelmaa? Mitkä tarkalleen ovat ne politiikan alat, joilla ette ole syventäneet integraatiota? Tavio ihmetteli.

Suomen etu ei paina

Tavio totesi, ettei Pariisissa ja Berliinissä paljon Suomen etu paina. Hän huomauttaa, että liittovaltiokehitystä ajetaan Suomessa vastoin kansan tahtoa ja pimennossa.

– Pääministeri Sipilä, milloin Suomen kansa on antanut hallituksen mielestä suostumuksensa siihen, että Suomi viedään osaksi EU:n liittovaltiota? Tavio kysyi.

Sipilä kehui vastauksessaan muun muassa vapaata kauppaa ja puolustusyhteistyötä, mutta ei kommentoinut niin sanottua superjohtajaa tai liittovaltiokehitystä erikseen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi