
Italia ei murehdi taloudestaan – Eurooppa valmistautuu maan syöksykierteeseen
Italian hallitus ei näytä murehtivan maan pitkään jatkunutta talouden anemiaa. Maan hallitus olettaa, että sen riuskat ja avokätiset talousohjelmat nostavat maan kasvuun. Muualla Euroopassa päätökset viittaavat kuitenkin paljon kolkompaan näkymään. Muu Eurooppa yrittää suojautua Italian mahdolliselta syöksykierteeltä. Talousasiantuntija Lorenzo Codognon mukaan Italia on ajautumassa mahdollisesti jopa konkurssiin.
– Me emme voi pitää edes euroeroa mahdottomana, Codogno täräyttää Politicolle. Hän toimii Lorenzo Codogno Macro Advisorsissa pääekonomistina.
Italian budjettirajat ylittyvät
Euroopan komission kevään 2019 talousennusteessaan komissio arvioi Italian budjettialijäämän kasvavan tänä vuonna 2,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Ensi vuonna alijäämä repeäisi vielä prosenttiyksikön lisää.
Se merkitsee talouskurisäännön 3 prosentin alijäämärajan ylittymistä. Italian tulisi suuren valtiovelan vuoksi päinvastoin kaventaa alijäämiään.
Italian hallitus saattaa odottaa eurovaalien tuovan niin suuren muutoksen europarlamentin kokoonpanoon, että nykyisiä talouskurirajoja höllennettäisiin.
Hallituksen pääpuolue Viiden tähden liikkeen meppi Rosa D’Amaton mukaan EU on turhan pakkomielteinen julkisen velan määrästä. EU:n tulisi hänen mukaansa murehtia ennemmin työttömyyttä.
Toisen hallituspuolue Liiton mielestä Italian valtionvelka on pääosin italialaisten omissa käsissä, joten mahdolliset velkaongelmatkin jäävät italialaisten murheeksi.
Markkinapaine puuttuu
Italian ex-pääministeri Mario Montin mukaan Italian tulevaisuus on enemmän markkinavoimien kuin Euroopan komission käsissä.
Markkinat huolestuivat Italian taloustilanteesta vuosikymmenen alkuvuosina eurokriisin levitessä maasta toiseen kulovalkean tavoin. Nopeasti kohonneet Italian lainakorot riepottelivat niin Italian hallitusta kuin koko yhteisvaluutan jatkoa.
Nyt vastaavaa markkinapainetta ei ole esiintynyt.
EU:lle kuuliaiset italialaishallitukset eivät sen sijaan ole onnistuneet taittamaan Italian velkaisuutta merkittävään laskuun eurokriisivuosien jälkeenkään. Maan velkaisuusaste on polkenut lähestulkoon paikoillaan sitten vuoden 2014.
Eurooppa sormet korvilla pommisuojassa
Codognon mukaan muu Eurooppa yrittää parhaansa mukaan suojautua Italian tulevalta pankkikriisiltä. Hän kirjoitti The International Economy -lehdessä, että usea tekijä voi kuljettaa maata kohti pankkikriisiä.
Hän mainitsee Euroopan keskuspankin elvytysohjelman loppumisen, viime vuoden lopulla koetun taantuman, populismin ja eurokriittisyyden leviämisen ja velkadynamiikan muutosten olevan otollista kasvualustaa pankkikriisille.
Codognon mielestä Italia tuhrasi pankkiongelmien ratkomisen etsikkoaikansa. Hän myöntää, ettei pahimmat ongelmat maan pankkialalla kosketa suuria pankkeja. Pitkäaikainen jännite voi kuitenkin rasittaa luottamusta Italian talouteen ja sysätä maan pankit varsinaisiin ongelmiin.
Codogno tulkitsee viime talven eurooppalaisten päätösten olevan suojautumista Italian mahdollisen pankkikriisin vaikutuksilta. EU tyrmäsi myös kaiken taloudellisen avun antamisen, ellei sekä Euroopan vakausmekanismi että Euroopan komissio ole luonnehtineet vaikeuksiin ajautuvan maan velan olevan kestävällä pohjalla.
Codognon mielestä on selvää, että näillä päätöksillä on haluttu varmistaa velkajärjestelyt ennen minkään eurooppalaisen taloudellisen avun antamista. Velkajärjestelyt kolhisivat pahasti nimenomaan italialaisia, sillä merkittävä osa Italian velasta on italialaisten omissa käsissä.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin
Ruotsin maahanmuuttoministeri lähti niin sanotusti kentälle ja suunnisti ongelmalähiöön. Matka sujui ongelmitta poliisin kyydissä ja samalla hallituksen edustaja sai ensiarvoisen tärkeätä palautetta uuden lainsäädännön vaikutuksista virkavallan arkityöhön. Ministeri julkaisi somessa postauksen reissustaan - ja taas kerran maton alle lakaistu todellisuus pamahti kaikkien silmille.

Antikainen: Kaasuputkimies Heinäluoman irvailu sai nolon lopun – venäläissotilaita ryömi kaasuputkissa Ukrainassa
Tiedotusvälineissä on uutisoitu tänään, että Venäjän joukot olisivat yllättäneet ukrainalaiset kaasuputken kautta Kurskin alueella viime viikonloppuna. Venäläisjoukkojen arvellaan ryömineen kaasuputken läpi kaksi päivää ja odottaneen sen sisällä vielä neljä päivää ennen nousemistaan esiin.

Hallitus aikoo lakkauttaa suojeluaseman lähtömaassaan lomailevilta – Vigelius: “Jos lomailee Irakissa, ei tarvitse suojelua Suomessa”
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen, jossa kiristetään ulkomaalaislakia turvapaikanhakijoiden ja suojelua saaneiden osalta. Jatkossa muun muassa lähtömaassa lomailu johtaisi lähtökohtaisesti ulkomaalaisen suojeluaseman lakkauttamiseen.

Suden suojelustatus alenee täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi – helpottaa kannanhoidollista metsästystä
Euroopan villieläinten suojelusta vastaava komitea hyväksyi viime vuoden joulukuussa ehdotuksen suden suojelustatuksen alentamisesta täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi. Susien kannanhoidollista metsästystä helpottava asetus astuu voimaan huomenna.

Ruotsalainen ICA-ketju juhlistaa kansanmurhaa “joelta merelle” -taateleilla – Israelin valtio pyyhitty pois kartalta ja korvattu Palestiinalla
ICA-kauppaketjun taatelilaatikoissa lukee "Free Palestine". Pakkaus on kuvitettu palestiinalaislipuilla ja Kalliomoskeijan kuvalla, jonka vieressä olevan kartan tarkoitus on kuvata "joelta merelle" ulottuvaa Palestiinaa, josta Israel on pyyhitty pois.

Eduskunta hyväksyi ulkomaalaislain ja säilöönoton kiristykset – Vigelius: ’’Laittomasti maassa oleskelevien maastapoisto tehostuu ja vierastaistelijoiden paluu estetään’’
Eduskunta äänesti tänään ulkomaalaislain tiukennuksista.

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva
Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelman uudessa jaksossa pohditaan työperäisen maahanmuuton taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia Suomelle. Sisäministeri Mari Rantanen näkee, että yleisesti ilmapiiri ja suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut erilaiseksi jo koko Euroopassa. - Suhtautuminen maahanmuuttoon on tullut järkiperäisemmäksi, eli nyt osataan jo katsoa paremmin myös massamaahanmuuton haitallisia vaikutuksia eri maille.

Mäkelä: Ei mitään järkeä hakea ulkomailta lisää työttömiä Suomeen – ”Työvoimapulasta on puhuttu kohta jo 20 vuotta, ja kukaan ei vielä ole sitä nähnyt”
Suomen Uutiset Show'n uudessa jaksossa pohditaan työperäisen maahanmuuton taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia Suomelle. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä katsoo, että pikemminkin Suomessa kannattaisi pyrkiä muuttamaan talouden rakenteita niin, että järjestelmä tukisi kasvua ja työllisyyttä.
Uusimmat

Sisäministeri Mari Rantanen sai eduskunnan luottamuksen

Vihreä kupla puhkesi – akkuvalmistaja Northvolt konkurssiin
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää