Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Italia syyttää EU-virkamiehiä maan talousahdingosta

10.10.2018 |14:27

Italian varapääministeri Matteo Salvini ryöpytti EU:n korkeita virkamiehiä kovin sanoin. Salvinin mielestä komission kylmäkiskoinen asenne Italian ensi vuoden budjettiesitykseen on omiaan lisäämään markkinoilla hermostuneisuutta. Italian joukkovelkakirjat ovat olleet myynnissä maan budjettihuolien vuoksi.

Salvini kertoi Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin ja talousasioista vastaavan komissaari Pierre Moscovicin olevan ”Euroopan vihollisia”. Syy ryöpytykseen on viime vuosina toteutettu vyönkiristyspolitiikka, mikä on johtanut poliittiseen murrokseen eurokriisin runtelemissa maissa.

– Viime vuosien vyönkiristyspolitiikka on lisännyt Italian velkaa ja köyhdyttänyt Italiaa, Salvini totesi.

Myyntiaalto pörssikeinottelijoiden piikkiin

Salvinin mukaan Italian joukkovelkakirjojen myyntiaalto on pörssikeinottelijoiden tehtailemaa. Keinottelijat hamuavat romahduksen jälkeen italialaisia yrityksiä pilkkahintaan.

Sijoittajapiirit hermostuivat Salvinin twiitistä. Twiitissään Salvini totesi vain kuoleman olevan peruuttamaton, mutta että hallituksella ”ei ole tällä haavaa aikeita kajota yhteisvaluuttaan.”

Salvini on pysynyt kuitenkin järkähtämättömästi budjettiesityksensä takana. Hän on toistanut moneen otteeseen, ettei hallitus aio taipua tiukempaan budjettiin. Salvinin mukaan budjetti luo työpaikkoja ja investointeja.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57
6.
Suomen uutiset logo

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille

12.08.2025 |12:52
7.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
9.
Suomen uutiset logo

Tyytymättömyys opetushallitukseen kasvaa – jo osa alan ammattilaisistakin näyttää vihreää valoa organisaation lakkauttamiselle

12.08.2025 |19:17

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää