Italian pääministeri ravistelisi EU:ta – ”Jos muutostoiveet jätetään huomiotta, on EU:n rakenne vaarassa luhistua”

12.02.2019 |17:17

Italian pääministeri Giuseppe Conten mukaan EU:n maahanmuuttopolitiikka ja talouskurisäännöt ovat vanhentuneita. Contea haastatteli Politico.

Conten mukaan erityisesti EU:n maahanmuuttopolitiikka ja talouskurisäännöt ovat vanhentuneita ja ne pitäisi rakentaa uudelleen. Jos muutostoiveet jätetään huomiotta, on EU:n rakenne hänen mukaansa vaarassa luhistua.

Conte kertoikin, että Brysselissä ei kyetä kuuntelemaan kansalaisten tarpeita.

Italian hallitus oli Euroopan komission kanssa napit vastakkain maan tämän vuoden budjetista. Italia olisi halunnut nostaa maan budjettialijäämää 2,4 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Italian velkamäärä on kuitenkin yli kaksinkertainen EU:n taloussääntöihin nähden ja Italian olisi pitänyt saada julkinen velkaantuminen kuriin.

Elvyttävä talouspolitiikka tuo Italian mukaan maahan kauan kaivattua talouskasvua. Talouskasvu puolestaan kutistaisi maan velkamäärää.

Italia ja komissio päätyivät lopulta alijäämän suhteen kompromissiin. Italia sai luvan noin kahden prosentin budjettialijäämään.

Maa ei ole viime aikoina toiminut erityisen sovinnollisesti EU-jäsenmaiden kanssa. Italia ja Ranska ovat olleet napit vastakkain viime kuukausien aikana. Viimeksi Ranska kutsui jopa Italian suurlähettiläänsä kotiin sen jälkeen, kun Italian varapääministeri Luigi Di Maio oli tavannut Ranskassa jo pitkään protesteja järjestäneitä keltaliivejä.

Pääministeri Conte kuitenkin täsmensi Politicolle, että Italia ei yritä edistää muutoksia nahistelemalla.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
5.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
7.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää