

LEHTIKUVA
Italian presidentti hylkäsi eurovastaisen ministerinimityksen – saattaa joutua virkasyytteeseen
Italian presidentti Sergio Mattarella hylkäsi pääministeriehdokas Giuseppe Conten esityksen maan valtiovarainministeriksi. Italian kirstunvartijaksi kaavailtiin Paolo Savonaa. Viiden tähden liike harkitsee presidentin asettamisesta virkasyytteeseen maan perustuslain pohjalta. Todennäköisesti Italiassa ajaudutaan ainakin uusintavaaleihin.
Liiton puheenjohtaja Matteo Salvini ei ilahtunut Mattarellan vetosta. Hän ei kuitenkaan kommentoinut presidentin virkasyyteharkintaa millään muotoa. Sen sijaan Forza Italian puheenjohtaja Silvio Berlusconi piti virkasyytepuheita vastuuttomina. Sosiaalidemokraattien ex-puheenjohtaja ja ex-pääministeri Matteo Renzi piti virkasyytepuheita häpeällisinä.
Savona kertoi haluavansa tehdä Euroopasta vahvemman ja reilumman. Hän ei pitänyt Italian euroeroa esillä. Mattarella puolestaan perusteli päätöstään olla hyväksymättä Savonaa sijoittajien säikähdettyä maan hallitusohjelmaa. Ohjelmaa puolustaneet Liitto ja Viiden tähden liike perustelivat ohjelman lisääntyneitä menoja ja veroleikkauksia toimilla, jotka elvyttävät maan talouden kasvuun. Kasvu puolestaan parantaisi Italian velanmaksukykyä.
Katseet jo uusiin vaaleihin?
Salvini kertoi haluavansa uudet parlamenttivaalit. Mattarella kertoi harkitsevansa asiaa maanantaina, jolloin hän tapaa Carlo Cottarellin. Presidentti saattaa pyytää Cottarelliä kasaamaan toimitusministeriö, jonka tehtäväksi jää järjestää uudet parlamenttivaalit.
Viime aikaisten kannatusmittausten mukaan Liitto olisi kasvattamassa maaliskuun vaalien yli 17 prosentin äänisaalistaan. Puolue on saanut kyselyissä 21-25 prosentin kannatuksen. Viiden tähden liike pitäisi melko tarkkaan vaalituloksensa ennallaan. Liike sai hieman alle kolmanneksen äänistä.
Mikäli uusiin vaaleihin muodostetaan oikeistokoalitio maaliskuun vaalien mukaan, koalitio saisi noin 40 prosenttia äänistä. Koalitio jäi 37 prosenttiin. Noin 40 prosenttia riittäisi kuitenkin koalitiolle enemmistöhallitukseen. Koalition henkilökemiat ovat saattaneet kuitenkin tahriintua liiaksi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















