

LEHTIKUVA
Italian senaatti hyväksyi Giorgia Melonin tiukat maahanmuuttolait – hallitus haluaa panostaa kotimaiseen työvoimaan
Italian parlamentin ylähuone hyväksyi torstaina pääministeri Giorgia Melonin oikeistohallituksen ensimmäisen maahanmuuttoa hillitsevän lakikokonaisuuden. Hallitus haluaa rajoittaa kotouttamista, perustaa valvottuja keskuksia turvapaikanhakijoille sekä lisätä säilöönottotiloja karkotettaville. Ihmissalakuljetuksesta langetettavia tuomioita aiotaan nostaa tuntuvasti.
Uusien säännösten mukaan turvapaikanhakijoiden on pysyttävä suljetuissa keskuksissa, kunnes heidän asiansa on käsitelty. Tämä voi Italiassa kestää jopa kaksi vuotta. Ihmissalakuljetuksesta voi tulevaisuudessa saada 30 vuoden vankeustuomion.
Maahanmuuton tarpeellisuutta on Italiassakin perusteltu työvoimapulalla. Pääministeri Giorgia Meloni esitti Milanon design-viikolla puhuessaan ratkaisuksi naisten mobilisoimista palkkatöihin. Italian ”suuri käyttämätön reservi” osallistuu työelämään toistaiseksi hyvin rajoitetusti, kertoo New York Times.
Italia näyttää esimerkkiä
Melonin hallitus suunnittelee myös tiedotuskampanjaa laittomien siirtolaisten lähtömaihin. Ylimääräisellä viisumikiintiöllä yritetään hillitä parempaa elämää etsivien ihmisten lähtöhaluja vaaralliselle matkalle Eurooppaan.
Lait menevät vielä parlamentin alahuoneen käsittelyyn. Hallituspuolueilla on edustajainhuoneessa selkeä enemmistö, joten lakiesitysten astuminen voimaan on todennäköistä.
EU:n uuden maahanmuuttolainsäädännön kannalta tulee olemaan mielenkiintoista, seuraako se loppujen lopuksi Italian esimerkkiä. Jos ei, unioni natisee taas kerran liitoksissaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- parlamentin alahuone viisumikiintiö tiedotuskampanja naiset työelämässä suuri käyttämätön reservi Italian hallitus talouspakolaiset edustajainhuone Italian veljet parlamentin ylähuone maahanmuuttolainsäädäntö Giorgia Meloni laittomat siirtolaiset Senaatti Säilöönotto Kotouttaminen Ihmissalakuljetus Turvapaikanhakijat Italia Työvoimapula maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuuttajien taakanjako etenee EU:ssa – Hakkarainen: ”Kansallisvaltioille ei jää paljoa sanansijaa”

Ruotsin hallitus saattaa jopa kaatua riitaan maahanmuutosta – ruotsidemokraatit ja moderaatit eri linjoilla EU:n päätösvallasta

Italiaan kansallinen hätätila laittoman maahanmuuton patoamiseksi – Euroopan unionia kaivataan taas taakanjakoon

Taakanjaosta tulossa totta: EU äänestää jäsenmaiden pakosta vastaanottaa turvapaikanhakijoita

Hallitus laillistamassa laittomasti maassa olevat – hallintovaliokunnan perussuomalaisilta täystyrmäys

Siirtolaisruuhka pahenee Italiassa, vaikka merimatkasta joutuu maksamaan ihmissalakuljettajille keskimäärin 6 000 euroa – Lampedusan saaren tilanne jo kestämätön

Espanjan ennenaikaiset vaalit johtivat poliittisen umpikujaan – enemmistöhallituksen muodostaminen erittäin vaikeaa

Italian porvarihallitus ei kuvia kumarra – pankkien ökyvoitot teholeikkuriin
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Joko ylikorostunut tulonjakopolitiikka tuhosi järkevän taloudenpidon Suomessa? – ”Ne, jotka kiivaimmin vaativat verotuksen kiristämistä, ovat niitä, jotka eivät itse maksa veroja”
Ylikorostunut tulojako ensin -ajattelu on osin jo tuhonnut poliittisen debatin Suomessa, ja samalla se estää monia sinällään järkeviä talouspoliittisia toimia, emeritusprofessori Matti Virén kirjoittaa ajatuspaja Suomen Perustan uudessa julkaisussa.

Ammattikoulussa Onlyfans-kuvauksia – Antikainen: Perussuomalaiset vaatii loppua pervoilulle oppilaitoksissa
Tänään on uutisoitu, että Keski-Uudenmaan koulutusyhtymä Keudan tiloissa on kuvattu aikuisviihdettä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että juuri tällaiseen kehitykseen puolue on pyrkinyt kiinnittämään huomiota ja vaatinut toimia sen kitkemiseksi.