

Italiaan saapuu Välimeren kautta laittomia maahantulijoita sellaisella tahdilla, että maahan on julistettu kansallinen hätätila. / LEHTIKUVA
Maahanmuuttajien taakanjako etenee EU:ssa – Hakkarainen: ”Kansallisvaltioille ei jää paljoa sanansijaa”
Euroopan parlamentin täysistunto on tänään hyväksynyt neuvottelukantansa lakiesityksiin, jotka koskevat EU:n yhteisen muuttoliike- ja turvapaikkapolitiikan uudistamista sekä laillista maahanmuuttoa. Perussuomalaisia EU-parlamentin ECR-ryhmässä edustava Teuvo Hakkarainen on harmissaan. Hän äänesti sen puolesta, että parlamentti olisi vielä debatoinut lakikokonaisuuden sisällöstä ennen sen etenemistä.
EU-parlamentti hyväksyi tänään oman neuvottelukantansa pahamaineisesta turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa koskevasta lakipaketista.
Kokonaisuuteen kuuluu esimerkiksi lakiesitys, joka koskee pitkään EU-alueella oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemaa. Mepit haluavat, että kolmansien maiden kansalaiset voivat jatkossa liikkua EU-maasta toiseen ilman lisätarkastuksia, että pitkään oleskelleen EU-statuksen voisi jatkossa saada kolmessa vuodessa viiden sijaan ja että huollettavat lapset saisivat automaattisesti saman aseman kuin vanhemmat.
Suunnitteilla pakollisia siirtoja
Pakettiin sisältyy myös pelätty päätös aloittaa neuvottelut kriisitilanteiden asetuksesta. Se koskee tilanteita, joissa EU-jäsenmaahan saapuu yllättäen paljon kolmansien maiden kansalaisia.
Komission harkinnan pohjalta tällaisessa tilanteessa voitaisiin tehdä pakollisia sisäisiä siirtoja tai poikkeuksia seulonta- ja turvapaikkamenettelyihin, mikä on heikentämässä entisestään jäsenvaltioiden päätäntävaltaa.
Kyse ei ole vielä valmiista lainsäädännöstä. Seuraavaksi menettelyt lakien lopullisesta muodosta voivat alkaa, kun myös jäsenvaltioita edustava neuvosto on päättänyt omasta kannastaan.
Komissio jyräämässä jäsenvaltiot
Perussuomalaisia EU-parlamentin ECR-ryhmässä edustava Teuvo Hakkarainen on harmissaan. Hän äänesti sen puolesta, että parlamentti olisi vielä debatoinut lakikokonaisuuden sisällöstä ennen sen etenemistä.
– Jos kokonaisuus menee tuollaisenaan läpi, niin kansallisvaltioille ei jää paljoa sanansijaa, koska EU-alueelle tulijoita aletaan jakaa jäsenvaltioihin EU:n päätöksellä. Komissio siitä päättää. Periaatteessa esitys olisi vielä mahdollista torpata ministerineuvostossa, mutta eivät ne torppaa, Hakkarainen sanoo.
Laittomia siirtolaisia vyöryy Eurooppaan
Paine yhtenäistää EU:n maahanmuuttopolitiikkaa on kasvanut viime aikoina etenkin eteläisessä Euroopassa ja eritoten Italiassa.
Italian hallitus äskettäin julisti maahan kansallisen hätätilan, koska laittomien siirtolaisten määrä on kasvanut hallitsemattomaksi. Hätätila kestää kuusi kuukautta, ja sen aikana on tarkoitus parantaa turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelyitä sekä tehostaa vaille oleskelulupaa jääneiden palauttamista lähtömaihinsa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lakiesitykset laittomat siirtolaiset kansallisvaltiot kriisitilanteet palautukset Euroopan unioni Muuttoliike maahanmuuttajat Euroopan parlamentti Maahanmuuttopolitiikka Turvapaikkapolitiikka Taakanjako ECR Turvapaikanhakijat Teuvo Hakkarainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pakolaispaine kasvaa edelleen EU:ssa – turvapaikanhakijat nukkuvat jo kaduilla Belgiassa

Tuhannet yrittivät pääsiäisenä Välimeren yli Eurooppaan – ihmisvirta jo nelinkertainen vuodentakaiseen verrattuna

Italiaan kansallinen hätätila laittoman maahanmuuton patoamiseksi – Euroopan unionia kaivataan taas taakanjakoon

Taakanjaosta tulossa totta: EU äänestää jäsenmaiden pakosta vastaanottaa turvapaikanhakijoita

Ruotsin hallitus saattaa jopa kaatua riitaan maahanmuutosta – ruotsidemokraatit ja moderaatit eri linjoilla EU:n päätösvallasta

Italian senaatti hyväksyi Giorgia Melonin tiukat maahanmuuttolait – hallitus haluaa panostaa kotimaiseen työvoimaan

Karkotettavaksi tuomittu huumerikollinen suivaantui säilöönottoyksikön ruokaan: ”Aina vaan sitä samaa ja perunaa”

Purra: Hallituksessa joutuu tekemään ikäviä päätöksiä – etenkin punakepuviherhallituksen jäljiltä

Länsimaiden kansalaiset ovat pian poistuneet Sudanista – viimeinen näytös voi alkaa
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat

Garedew: ”Kommandopipot, burkat ja niqabit eivät kuulu Suomeen”

Mäenpää: Malttia datakeskusinnostukseen
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää










