Tagi: Taakanjako

PS ARKISTO

Hallitus päätti perjantaina 175 alaikäisen ja yksinhuoltajaperheen jäsenen kuljettamisesta Suomeen EU:n sisäisenä siirtona Kreikan leireiltä ja muualta Välimereltä. Asia nousi julkisuuteen viime viikolla sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) ulostulossa, joka ainakin julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan yllätti hallituskumppani keskustan.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Euroopan parlamentin jäsen Teuvo Hakkarainen arvelee, että kansallismielisten puolueiden ID-ryhmä saattaa jopa kasvaa seuraavan viisivuotiskauden aikana. Ryhmä on jo nyt parlamentin viidenneksi suurin. – Ryhmämme vastustaa haitallista maahanmuuttoa ja jäsenvaltioiden vastuiden lisäämistä. Näille teemoille on kasvavaa kannatusta myös oman ryhmämme ulkopuolella, Hakkarainen sanoo.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Suomen EU:n puheenjohtajuuskauden maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaan keskittyvä parlamentaarinen kokous on alkanut eduskunnassa. Kokous kerää Suomeen erityisesti maahanmuuttopolitiikan parissa toimivia parlamentaarikkoja kaikkialta EU:sta.  Lue lisää >