

LEHTIKUVA
Jimmie Åkesson vaatii kansanäänestystä EU:n ilmastopolitiikasta – ja muuri pystyyn unionin Venäjän vastaiselle rajalle
Ruotsidemokraatit kantaa ylpeästi kansallisvaltion lippua ja haluaa sen näkyvän myös EU:n vallan kammareissa. Päätökset on tehtävä siellä, missä niiden kohteetkin sijaitsevat. Valta kuuluu kansalle ja unionin isot päätökset pitää mittauttaa kansanäänestyksissä.
Ruotsidemokraatit ovat perinteisesti suhtautuneet kriittisesti Euroopan unioniin ja ennen kaikkea sen keskusjohtoiseen vallankäyttöön. Oman maan kansalaisia koskevia päätöksiä tehdään unionissa ja siksi siellä kuitenkin on paree olla mukana.
Ainakin niin kauan, kun siitä on hyötyä omille kansalaisille ja se on poliittisesti mahdollista. EU:n vaikutusvalta ei saa kasvaa kansallisvaltioiden kustannuksella. On hyvä pitää mielessä, että pöydästä voi nousta, jos tarjoilu ei maistu.
– Jos yhteistyö EU:ssa menee niin pitkälle, että ehdot käyvät meille mahdottomiksi. Perussopimuksen muutokset vaikka, jotka johtavat kohtuuttomaan vallansiirtoon; verotusoikeus esimerkiksi on sellainen punainen viiva, määrittelee ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson keskusvallan rajoja Dagens Nyheterin haastattelussa
Metsään meni
Ylikansallinen päätöksenteko on se, jota ruotsidemokraatit vastustavat. Kyse ei ole siitä, etteikö yhteisistä asioista voisi neuvotella. Kyse on EU-tason lainsäädännöstä, joka Åkessonin mielestä on ”pohjimmiltaan erittäin ongelmallista”.
Esimerkkinä EU:n känsäkourien näpelöinnistä Åkesson ottaa unionin metsäasetuksen, joka mitä suuremmassa määrin tunkeutuu kansallisvaltion perinteiselle itsemääräämisalueelle. Ruotsilla on itsellään paras tieto siitä, miten metsiä hoidetaan kestävästi.
– Mielestäni on piinallista, että Brysselin byrokraatit tulevat kertomaan meille, miten meidän tulisi käyttää omia metsiämme.
Kansanäänestykset käyttöön
Ilmastonmuutokseen liittyvä EU-lainsäädäntö hiertää erityisesti Åkessonin mieltä. Ruotsi on saanut liian paljon kantaakseen ja maan neuvottelijat ovat hoitaneet hommansa huonosti.
Jotta näin ei tapahtuisi uudelleen Åkesson haluaa, että Ruotsi järjestää kansanäänestyksen EU:n ilmastopolitiikasta, sillä kansanäänestykset vahvistaisivat maan neuvotteluasemaa Brysselissä.
– Se voisi koskea ilmastotavoitteita tai koko suurta Fit for 55 -ilmastopakettia.
– Kansanäänestykset olisivat paikallaan kaikesta, jossa on kyse EU:n budjetin kasvattamisesta tai vallan siirtämisestä jäsenmailta unionille.
”Eurooppa on täynnä”
EU:n maahanmuuttopaktin ja taakanjaon hyväksyminen on aiheuttanut sitä suurempaa tyytyväistä hyrinää mitä vasemmalle ja vihreämmälle laidalle puoluekentässä mennään.
Ruotsidemokraatit ovat toista mieltä, sillä Eurooppa on jo ”täynnä” ja turvapaikkaprosessi on siirrettävä maanosan ulkopuolelle.
– On täysin kestämätöntä, että muiden maiden poliitikot saavat päättää siitä, kuka saa luvan asettua Ruotsiin ja millä ehdoilla.
Nyt on vain saatava nukkuvat äänestäjät liikkeelle puolustamaan omia etujaan.
Muurit Euroopan rajoille
– Ratkaisun pitäisi olla se, että pääsemme yksimielisyyteen rajojen varmistamisesta eli siitä, ettei tänne pääse kukaan, jonka ei kuulu olla täällä.
Vaalilauseenaan ruotsidemokraateilla on napakasti ”Minun Eurooppani rakentaa muureja”. Åkessonilla on konkreettinen näkemys asiasta:
– Pitäisi aloittaa Suomen ja Venäjän välisestä rajasta. Baltiaan ja Puolaan pitäisi sinnekin saada muuri. Venäjä on tehnyt tuolla hybriditoimiaan lähettämällä pakolaisia lisäämään painetta rajoille. Myös Kreikan ja Turkin väliselle rajalle pitäisi rakentaa esteitä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU:n ilmastotavoitteet EU:n maahanmuuttopakti EU:n metsäasetus ylikansallinen päätöksenteko vallan keskittäminen Brysseliin Eurovaalit 2024 turvapaikkaprosessin vieminen EU:n ulkopuolelle muuri EU:n metsästrategia Fit for 55 hybridisota Euroopan unioni Jimmie Åkesson Kansallisvaltio Taakanjako Ruotsidemokraatit Kansanäänestys EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Massasiirtolaisuus on noussut eurooppalaisten nuorten suurimmaksi peloksi ilmaston ja ympäristön sijasta

Sisäministeri Rantanen rajaturvallisuuslaista: Hallituksen velvollisuus on turvata kansallinen turvallisuutemme ja itsemääräämisoikeutemme

Ruotsidemokraattien kärkiteema EU-vaaleissa on maahanmuutto: ”Minun Eurooppani rakentaa muureja”

Ruotsidemokraattien voittoputki katkesi – punavihreä aalto pyyhkäisi yli kansankodin
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














