

LEHTIKUVA
Opiskelijapojan raiskaus kiristää Saksan ja Puolan suhteita – Puola vaatii Saksaa tiedottamaan raiskausvaarasta
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen puolalaisen nuoren miehen metroasemalla Münchenissä. Raiskaus on herättänyt tyrmistystä Puolassa. Puolalaiset vaativat Saksaa käynnistämään tiedotuskampanjan siitä, että Saksaan matkustavat puolalaiset ovat vaarassa joutua raiskatuiksi. Puolan pääministeri pitää tapahtunutta seurauksena avoimien rajojen politiikasta.
Saksaan kielikurssille tullut 18-vuotias puolalaispoika oli ollut reilu viikko sitten juhlimassa Münchenin yössä. Raskaan juhlinnan jälkeen puolalaisnuori sammui metroaseman penkille lauantaiaamuna puoli kolmen aikoihin.
Penkillä nukkuessaan puolalaisnuori joutui raiskatuksi. Raiskaus kesti puolisen tuntia. Raiskaaja myös varasti hänen kännykkänsä.
Yön viimeisen metron mentyä asemalla ei ollut paljon kulkijoita. Poliisin mukaan on silti kummallista, että kukaan ei huomannut metroasemalla meneillään olevaa raiskausta. Kaikki metroasemat ovat tietenkin kameravalvonnassa, mutta kukaan ei välttämättä tarkkaile juuri tietyn valvontakameran välittämää kuvaa jatkuvasti.
Epäilty saatiin kiinni vastaanottokeskuksesta
Poliisi onnistui löytämään tekijän heti seuraavana päivänä jäljittämällä hänen varastamansa kännykän. Lisäksi epäillystä oli kuvia valvontakameran tallenteella.
Raiskauksesta epäilty on miespuolinen afganistanilainen turvapaikanhakija. Hänet otettiin kiinni turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa. Epäillyn iäksi on ilmoitettu 20 vuotta.
Saksalaisdiplomaatti kutsuttiin puhutteluun
Tapaus on puolalaisesta näkökulmasta niin tyrmistyttävä, että se on johtanut myös diplomaattisiin toimiin. Puolan ulkoministeriö kutsui Saksan suurlähetystön edustajan puhutteluun, kertoo Bild-lehti.
Puolan ulkoministeriö kehotti Saksaa käynnistämään tiedotuskampanjan siitä, että puolalaiset ovat Saksaan matkustaessaan vaarassa joutua raiskatuiksi.
“Seuraus avoimien rajojen politiikasta”
Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki on luonnehtinut tapahtunutta “seuraukseksi avoimien rajojen politiikasta”, kertoo Welt-lehti. Pääministeri vaatii, että tapauksen tutkintaan on otettava mukaan Puolan syyttäjälaitoksen edustaja. Omaa maataan Morawiecki kuvailee yhdeksi Euroopan turvallisimmista.
– Me olemme yksi Euroopan turvallisimmista maista ja puolalaisten turvallisuus on meille sydämen asia, Puolan pääministeri Morawiecki sanoo.
Maahanmuutto vahvasti esillä Puolan vaaleissa
Maahanmuutosta on tullut yksi pääaiheista Puolan parlamenttivaaleissa. Vaalit pidetään lokakuun puolivälissä.
Nyt vallassa oleva Laki ja oikeus -puolue (PiS) on ilmoittanut, että parlamenttivaalien yhteydessä tullaan järjestämään kansanäänestys, jossa kysytään kansalaisten mielipidettä EU:n taakanjakoon liittyen. Äänioikeutetut kansalaiset pääsevät ottamaan kantaa selkein sanoin määriteltyyn kysymykseen:
”Kannatatko tuhansien Lähi-idästä ja Afrikasta tulevien laittomien siirtolaisten maahanpääsyä [Puolaan] EU-byrokraattien pakottaman taakanjakomekanismin kautta?”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- seksuaalirikokset Mateusz Morawiecki Raiskaus Laki ja oikeus -puolue Taakanjako Puola Saksa maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turvapaikanhakija puukotti kahta koulutyttöä Saksassa – Suomen media vaikenee tekijän taustoista

Ulkomaalaistaustainen seksuaalirikollinen selvisi ehdollisella tuomiolla – Purra: ”Pitäisi olla: häkkiin ja ulos maasta, mutta on: tuolla kaduilla vapaana sinun rahoillasi”

Ukrainalaispakolainen raiskattiin vastaanottokeskuksessa Saksassa

Tuore tutkimus Ruotsissa: Puolet raiskauksista tuomituista ulkomailla syntyneitä – maahanmuuttajatausta vielä useammalla

Puolan kansanäänestyksessä vankka tuki raja-aidalle ja selkeä vastustus EU:n pakottamalle laittomien siirtolaisten taakanjaolle

Berliinin puistoraiskauksesta syytetyillä turvapaikanhakijoilla jopa kymmenen eri valenimeä

Pikkutytön brutaali joukkoraiskaus ravisuttaa Ranskaa – antisemitistinen motiivi todennäköinen
Viikon suosituimmat

Haaga-Helian opiskelijakunta estää Perussuomalaiselta Nuorisolta pääsyn vaalitorille – syy haiskahtaa woketukselta
Perussuomalainen Nuoriso ei saa kutsua ammattikorkeakoulu Haaga-Helian opiskelijakunnan Helgan 26. helmikuuta järjestettävään vaalitoriin. Helgan opiskelijakunta ilmoitti asiasta sähköpostitse maanantaina. Viestissään Helga vetoaa muun muassa fuksiaisissa sattuneeseen turvattomuuden tunteen aiheuttamiseen, joka on johtanut luottamuspulaan.

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Teemu Keskisarja: Nälkä-Suomi säästyi kehitysavun kiroukselta, supisuomalaiset ihmiset ottivat vastuun omasta elämästään (video)

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ihmetteli Riikka Purran ja muiden perussuomalaisten myönteisiä kommentteja puheesta, jonka Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vance piti Münchenissa. Erilaisena ja yllättävänäkin Vancen puhetta pitävä perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää puheessa olennaisena asiana sitä, että Vance toi esiin Euroopan arvorappion. Monen on vaikea tunnustaa, että on menty väärään suuntaan.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa
Marttaliitto on tiedottanut hiljattain, että se on sitoutunut tarjoamaan omissa tilaisuuksissaan vain kasvisruokaa vuosien 2025 ja 2026 aikana. Liiton mukaan sitoumus kasvisruokaan on yksi konkreettinen teko liiton toiminnan hiilijalanjäljen ja muiden ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä sitoumus tarkoittaa käytännössä suomalaisen monipuolisen ruokakulttuurin ja perinteisten ruokailutottumusten syrjäyttämistä ideologisista syistä.