

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ukrainalaispakolainen raiskattiin vastaanottokeskuksessa Saksassa
Nuori ukrainalaisnainen joutui raiskatuksi pakolaisten vastaanottokeskuksessa Saksassa. Myös raiskauksesta epäillyt miehet olivat ilmeisesti tulleet pakolaisina Ukrainasta. Toinen epäillyistä on irakilainen ja toinen nigerialainen.
Bild-lehden saamien tietojen mukaan 18-vuotias ukrainalaisnainen raiskattiin Düsseldorfissa sijaitsevassa pakolaisten vastaanottokeskuksessa sunnuntaina 6. maaliskuuta. Poliisi on ottanut kiinni teosta epäiltynä kaksi miestä: 37-vuotiaan irakilaismiehen ja 26-vuotiaan nigerialaismiehen.
Molemmilla miehillä on myös Ukrainan passi ja he ovat ilmeisesti tulleet Saksaan Ukrainasta pakolaisvirran mukana. Ukrainan lain mukaan asevelvollisuusikäiset kansalaiset eivät saisi poistua maasta sotatilan aikana.
”Naisten suojeleminen tärkeintä”
Epäilty raiskaus tapahtui hotellilaivassa, jota käytetään osittain Ukrainasta tulleiden pakolaisten majoittamiseen. CSU:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Andrea Lindholz vaatii, että poliisin on kiinnitettävä erityistä huomiota naispakolaisten majoitustilojen turvallisuuden varmistamiseen.
– Meidän tärkein tehtävämme on ukrainalaisten naisten ja lasten suojeleminen seksuaaliselta hyväksikäytöltä matkustuksen ja majoituksen aikana.
Saksan poliisien ammattiliiton puheenjohtaja Heiko Teggatz puolestaan vastuuttaa poliitikkoja, jotta tällaisten tapausten toistuminen estettäisiin.
– Pikainen ja kova rangaistus, jota seuraa karkotus on ainoa kieli, jota tällaiset rikolliset ymmärtävät, Teggatz sanoo Bild-lehdelle.
Poliisiliiton puheenjohtaja korostaa sitä, että rikollisjärjestöt ovat valmiita käyttämään häikäilemättä hyväkseen ukrainalaisten pakolaisten hätää. Varsinkin nuoret naiset ovat otollisia kohteita ihmiskaupalle ja prostituutioon houkuttelulle.
Ukrainan kautta tulee nyt myös Afrikan pakolaisia
Bild-lehden saamien tietojen mukaan Saksan rajalle tulee Ukrainan kautta yhä enemmän sellaisia henkilöitä, jotka ovat kotoisin esimerkiksi Afrikasta. Osa heistä on saattanut oleskella Ukrainassa jo ennen kriisin alkua. Baijerin sisäministeri Joachim Herrmann varoittaa pakolaisvirtojen siivellä tulevista henkilöistä ja kansainvälisen siirtolaisuuden vetovoimatekijöistä.
Myös Ranskassa on herätty huomaamaan, että maahan tulee ”Ukrainan pakolaisina” huomattavan paljon afrikkalaistaustaisia henkilöitä. Figaro-lehden mukaan Ranskaan on tullut Ukrainasta muun muassa algerialaisia ja marokkolaisia.
Ranskalaismeppi Nicolas Bay väittää, että jopa kolmannes Ukrainasta Ranskaan tulevista pakolaisista on afrikkalaisia, jotka käyttävät Ukrainaa uutena siirtolaisuusreittinä Eurooppaan. Hän korostaa, että Ranskalla on velvollisuus auttaa ukrainalaisia, jotka ovat ”osa meidän sivilisaatiotamme”, mutta on myös niitä, jotka tulevat puhtaasti taloudellisista syistä.
Ranskan maahanmuuttoviraston pääjohtaja Didier Leschi selittää tilannetta sillä, että monilla afrikkalaisilla on Ukrainan kaksoiskansalaisuus, joten tilanne ei ole yksinkertainen. Ilmeisesti myös Düsseldorfin raiskauksesta epäillyillä oli kahden maan passit. Düsseldorfin raiskauksesta uutisoi ensimmäisenä Suomessa nettilehti Kansalainen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Didier Leschi Joachim Herrmann Heiko Teggatz Düsseldorf Andrea Lindholz vetovoimatekijät Nicolas Bay seksuaalinen hyväksikäyttö seksuaalirikokset Kaksoiskansalaisuus Raiskaukset Prostituutio Ihmiskauppa Ukraina pakolaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sotaa pakenevat ukrainalaiset karttavat erästä valtiota: ”Ruotsiin? Kiitos, mutta ei kiitos”.

Miksi nallekarhua puristavaan pakolaislapseen suhtaudutaan eri tavalla kuin bodattuihin korstoihin? Halla-aho kertoo

Halla-aho, Purra ja Peltokangas: Hallitus ei halua vaikeuttaa ulkomaalaisten seksuaalirikollisten asemaa – ”Kultapoikia halutaan suojella”

Haitallisesta maahanmuutosta ollaan hiljaa – Purra: ”Kun väkivaltaa ihannoiva rap-artisti sai syytteen törkeästä lapsenraiskauksesta, media ei edes tohtinut kertoa henkilön nimeä tai taustaa”

Ruotsidemokraatit: Porttikielto muille kuin Ukrainan pakolaisille

Purra: Hallituksen nollattava pakolaiskiintiö – ”Ukrainalaisten auttaminen on tärkeää”

YK:n pakolaiskomissaari vyöryttää taas vastuuta Euroopalle: ”Kaikki pakolaiset ansaitsevat saman kohtelun”

Miesjoukko tunkeutui ukrainalaispakolaisten tilapäismajoitukseen: ”Meille sanottiin, että Ruotsi on turvallinen maa”

Immonen: Hallituksen ryhdyttävä toimiin lapsiin kohdistuvan seksuaalirikollisuuden kitkemiseksi – ”Tilanne on täysin sietämätön”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













