

LEHTIKUVA
Koulutytön raiskausmurha sai Ranskan kuohuksiin: ”Vaikeneminen maahanmuuton vaikutuksista rikollisuuteen on väärin”
Karkotuspäätöksen saanut maahanmuuttaja tuhosi ranskalaisen pikkutytön ja hänen läheistensä elämän. Murha on saanut ranskalaisten tunteet kuohumaan ja aallot ylettyvät Pohjolaan asti. Maahanmuuttajat ovat yliedustettuina vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneissä ja siitä ei saa vaieta, vaaditaan jo Svenska Dagbladetinkin pääkirjoitussivulla.
– Tunsin hänet hyvin; kiltti, pikkuisen outo pikkutyttö ja hyvin läheinen vanhemmilleen. Hänen kohtalonsa saa sydämeni murtumaan.
Näin purkaa tuntojaan murhatun 12-vuotiaan Lola Davietin naapuri Le Figaro-lehdessä. Lolan ruumis löytyi matkalaukusta. Häntä oli kidutettu, hänet oli raiskattu ja pikkutytön kurkku oli leikattu auki. Todennäköisesti Lola oli kidnapattu markalla koulusta kotiin Pariisin työläiskaupunginosassa.
Vangittu tuli maahan opiskeluviisumilla
Murhasta epäillään 24-vuotiasta algerialaisnaista, joka oli saanut karkotuspäätöksen. Avunannosta murhaan on vangittu 43-vuotias mies, joka tiettävästi oli auttanut naista ruumiin kuljettamisessa.
Vangittu nainen tuli Ranskaan kuusi vuotta sitten tilapäisellä opiskeluviisumilla. Ilmeisesti opiskelut eivät sujuneet, koska hän sittemmin sai karkotuspäätöksen. Naisella oli tiettävästi mielenterveydellisiä ongelmia. Karkotus Ranskasta toteutuu tosin vain yhdessä tapauksessa kymmenestä ja näin on nimenomaan algerialaisten kohdalla.
Maahanmuuttajien väkivaltarikollisuus yleinen ilmiö
Toimittaja ja juristi Paulina Neuding ottaa Svenska Dagbladetin pääkirjoitussivulla esille vastaavan tapauksen Skellefteåsta viime kesältä: tuolloin 8-vuotias tyttö raiskattiin ja yritettiin murhata.
– Maahanmuuttajat ovat niin Ranskassa kuin Ruotsissakin voimakkaasti yliedustettuina seksuaalirikoksissa ja vakavissa väkivaltarikoksissa. Tämä on mitä suurimmassa määrin poliittinen kysymys, Neuding kirjoittaa.
Neudind muistuttaa feministiaktivisti Ayaan Hirsi Alin pakolaiskriisin vuotta 2015 käsittelevästä teoksesta, jossa kartoitettiin maahanmuuttoaallon vaikutusta seksuaalirikollisuuteen.
Tehdessään tutkimustyötä kirjaansa varten Ayaan Hirsi Alille selvisi kaksi asiaa: maahanmuuttajien yliedustus seksuaalirikollisissa on yleiseurooppalainen ilmiö, ja tästä kärsivät varsinkin naiset ja lapset. Erityisesti laittomasti maanosassa asuvat saattavat tehdä vakavia rikoksia, koska he eivät näe itselleen tulevaisuutta Euroopassa.
Rikosten uhrit maksavat vaikenemisen hinnan
Neudingin mukaan Ruotsin feministiseen ulkopolitiikkaan ei ole koskaan sisältynyt kysymystä siitä, mikä vaikutus maahanmuutolla oli naisten asemaan Euroopassa. Feministinen sisäpolitiikkakin väisti saman ongelman.
– Ongelman arkaluonteisuuteen on varmasti syynä riski siitä, että yksittäisestä rikoksesta syytetään koko saman kansallisuuden omaavaa yhteisöä. Hiljaisuus maahanmuuton vaikutuksista rikollisuuteen on kuitenkin väärin ja hinnan maksavat rikosten uhrit, Neuding muistuttaa.
– Jokainen menetetty ihmishenki on tragedia itsessään ja jotkut kantavat vastuun yhteiskunnasta, joka on huolissaan vääristä asioista. Emme saa unohtaa Lolaa, joka ei koskaan saanut tulla koulusta kotiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansallisuus arkaluonteisuus hyssyttely mielenterveyden ongelmat opiskelija algerialainen työläiskaupunginosa Lola Daviet karkottamispäätös Ayaan Hirsi Ali pakolaisvyöry 2015 Paulina Neuding Pariisi yliedustus vaikeneminen maastakarkotus puukotus Murha Raiskaus Feminismi pakolaiset maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset vaatii järkeä rangaistuksiin: Sarjakuristajat pidettävä lukkojen takana, taparikolliset vankilaan, Isis-vaimot tuomiolle – ”Suomalaiset ansaitsevat turvaa rikoksentekijöitä vastaan”

Veljekset tuomiolla isosiskonsa murhasta Saksassa – islamin asiantuntijan mukaan tyypillinen kunniamurha

PS vaatii tuntuvia kiristyksiä kriminaalipolitiikkaan: Paljousalennukset pois, seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistukset ylös, vaaralliset vangit pysykööt vankilassa, maahanmuuttajarikolliset ulos

Jengiväkivallan juurisyyt ovat Afrikasta ja Lähi-idästä tulevassa maahanmuutossa – perussuomalaiset moitti kyselytunnilla hallituksen avuttomuutta, vaatii turvallisia katuja

Hallitus on tekemässä pahan virheen – ”Tervetuloa laittomasti Suomeen, opiskelupaikka odottaa!”

Elomaa: Lapsia on suojeltava kaikin keinoin seksuaalirikollisilta

Saksasta lennokkaasti karkotettu rikollispomo ei halua pysyä Libanonissa

Perheenyhdistäminen johti pikkusiskon raiskaukseen Saksassa

Kaksitoistavuotiaan tytön murha järkyttää Saksaa – tekijät tarkistivat rikosvastuun ikärajan etukäteen
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Työelämägallup: Vain vajaa puolet ammattiliiton jäsenistä tietää, että työttömyysturva ei edellytä liiton jäsenyyttä
Ammattiliittoon kuuluminen ei itsessään takaa turvaa työttömyyden varalta. Turvan takaa työttömyyskassan jäsenyys. Tämä ei ole selvää läheskään kaikille ammattiliittojen jäsenille.