

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kaksitoistavuotiaan tytön murha järkyttää Saksaa – tekijät tarkistivat rikosvastuun ikärajan etukäteen
Alaikäiset tytöt ovat tunnustaneet surmanneensa luokkatoverinsa Saksassa. Teko vaikuttaa tarkasti suunnitellulta ja harkitulta. Toinen epäillyistä oli etukäteen tarkistanut netistä rikosoikeudellisen vastuun ikärajan. Surmaajat siis tiesivät, että heitä ei voitaisi asettaa syytteeseen.
Pari viikkoa sitten 12-vuotiaan Luisen ruumis löydettiin metsästä Freudenbergissa Kölnin lähellä. Tyttö oli kuollut kymmenien veitseniskujen seurauksena.
Kaksi samanikäistä tyttöä (12- ja 13-vuotiaat) ovat poliisin kuulusteluissa tunnustaneet rikoksen, kertoi syyttäjä tiedotustilaisuudessa pian ruumiin löytymisen jälkeen. Tytöt olivat Luisan koulukavereita ja toista heistä on luonnehdittu sosiaalisessa mediassa jopa hänen parhaaksi kaverikseen.
Tarkistivat netistä rikosvastuun ikärajan etukäteen
Epäillyt tekijät on otettu huostaan, mutta heitä ei tulla syyttämään mistään rikoksesta, koska rikosoikeudellisen vastuun ikäraja Saksassa on 14 vuotta. Teon motiivi on epäselvä, mutta ilmeisesti kyse on siitä, että Luise oli sanonut jotain pahaa toisen epäillyn vartalosta, jolloin koulukaverit olivat yksissä tuumin päättäneet tappaa hänet.
Luisen hautajaiset pidettiin torstaina. Sen jälkeen teon taustasta ja toteutustavasta on tullut esiin uusia, järkyttäviä tietoja. Näyttää siltä, että epäillyt suunnittelivat Luisen murhaamista pitkään ja huolellisesti. Poliisin tutkimusten mukaan toinen tytöistä oli tarkistanut netistä etukäteen, että mikä on rikosoikeudellisen vastuun ikäraja, kertoo Focus-lehti.
Houkuttelivat metsään ja tappoivat 75 veitseniskulla
Koulukaverit olivat houkutelleet Luisen metsäpolulle. Siellä he olivat ensin yrittäneet tukehduttaa hänet laittamalla muovikassin Luisen päähän.
Kun tukehduttaminen ei ollut onnistunut, nuorempi tytöistä oli ottanut esiin veitsen ja lyönyt Luisea kymmenillä veitseniskuilla vanhemman tytön pitäessä uhria maassa. Kuolinsyyntutkimuksessa Luisen ruumista löytyi 75 veitseniskun jättämää haavaa. Lopuksi tytöt vierittivät Luisen alamäkeen metsään, jossa hän kuoli verenhukkaan.
Teko yksityiskohtineen on järkyttänyt saksalaisia syvästi. Tapaus on luonnollisesti herättänyt myös keskustelua siitä, pitäisikö rikosvastuun ikärajaa laskea. Nuorempi epäillyistä on tällä hetkellä psykiatrisessa hoidossa, mutta mitään varsinaista rangaistusta ei kumpikaan murhaajista tule ikinä saamaan.
Pitäisikö rikosvastuun ikärajaa laskea Suomessakin?
Myös Suomessa on keskusteltu rikosvastuun ikärajasta. Keskustelua on herättänyt muun muassa lokakuussa 2020 Helsingin Vallilan Alepan edessä tapahtunut tappo, johon osallistuneen pojan ikää ei voitu riittävän luotettavasti selvittää.
Poliisi alkoi myöhemmin epäillä, että 14-vuotiaaksi luultu poika olisi selvästi vanhempi, joten hänelle tehtiin oikeuslääketieteellinen ikäarviotutkimus. Tutkimuksen mukaan ulkomailta Suomeen adoptoitu poika oli ainakin kaksi vuotta vanhempi kuin luultiin.
Vallilan tapossa rikosvastuun välttänyt puukotti Turussa
Helsingin käräjäoikeus päätti kuitenkin jostain syystä pitää pojan synnyinmaassa ennen adoptiota tehtyä ikäarviota luotettavampana kuin Suomessa luuston ja hampaiston kehityksen perusteella tehtyä oikeuslääketieteellistä tutkimusta. Sen takia poika selvisi rangaistuksetta.
Samaa poikaa, joka on nyt vähintään 17-vuotias epäillään marraskuussa 2022 Turun Majakkarannassa tapahtuneesta tapon yrityksestä, jossa käytettiin teräasetta. Turun puukotus oli ilmeisesti tarkoitettu kostoksi jostain aiemmasta tapauksesta, mutta kohteena olivat täysin sivulliset nuoret.
Perussuomalaiset vaativat rikosvastuun ikärajan alentamista
Suomessa perussuomalaiset ovat vaatineet rikosvastuun ikärajan alentamista. Aivan äskettäin aiheesta ovat puhuneet kansanedustajat Leena Meri ja Mari Rantanen.
Kansanedustaja Ari Koponen jätti jo vuonna 2021 hallitukselle toimenpidealoitteen rikosoikeudellisen ikärajan alentamisesta sekä nuorten tekemien väkivaltarikosten rangaistusten koventamisesta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Majakkarannan puukotus kansainvälinen adoptio Vallilan tappo Freudenberg Luise surma Ari Koponen Henkirikos Murha Leena Meri Mari Rantanen Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Katuväkivalta ja jengirikollisuus pitkälti seurausta maahanmuutosta – perussuomalaiset esittää listan toimia ilmiön kitkemiseksi: ”Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulos maasta”

Perussuomalaiset karkottaisi vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset pois Suomesta – Meri: Kehitysapu seis, jos maa ei ota vastaan omia kansalaisiaan

Koulutytön raiskausmurha sai Ranskan kuohuksiin: ”Vaikeneminen maahanmuuton vaikutuksista rikollisuuteen on väärin”

Sisäministeri Mikkonen: Maahanmuutolla ei ole mitään tekemistä maahanmuuttajataustaisen katujengirikollisuuden kanssa

Ruotsissa ammuttu hengiltä jo enemmän ihmisiä kuin koko viime vuonna – nyt luodeista voi saada osumaa leikkipuistossakin

Turvapaikanhakijalle elinkautinen tuomio nuoren tytön murhasta – motiivina saksalaisviha ja vaimon puute

Syyrialaismies puukotti 4-vuotiasta tyttöä ruokakaupassa Saksassa
Viikon suosituimmat

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Matkailu- ja ravintola-alan pomo hinkuu lisää ulkomaalaista halpatyövoimaa – perussuomalaisilta täystyrmäys
Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi katsoo, että Suomi tarvitsee yhä enemmän ulkomaista työvoimaa. Perussuomalaiset torppaavat näkemyksen ja korostavat, että Suomessa on jo runsaasti työnhakijoita, jotka tulisi työllistää ennen uusien tulijoiden rekrytointia. Myös monet ravintola-alan työntekijät kyseenalaistavat halpatyövoiman maahantuonnin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











