

LEHTIKUVA
Perheenyhdistäminen johti pikkusiskon raiskaukseen Saksassa
Syyrialaisperheen perheenyhdistäminen johti perhehelvettiin Saksassa. Isoveli pahoinpiteli siskoaan sadistisesti kuukausien ajan ja lopulta myös raiskasi pikkusiskonsa, ennen kuin viranomaiset puuttuivat asiaan.
Pikkusiskonsa raiskauksesta tuomittu, tällä hetkellä 21-vuotias mies tuli Saksaan Syyriasta vuonna 2015, kertoo Frankfurter Allgemeine -lehti. Hän on ollut tuolloin 14-15-vuoden ikäinen, joten hän on todennäköisesti saapunut Saksaan yksin tulleena, alaikäisenä turvapaikanhakijana vuoden 2015 suuren turvapaikanhakijavyöryn mukana.
Vuonna 2021 perheenyhdistäminen onnistui ja nuori mies sai vihdoinkin koko perheensä Saksaan. Vanhemmat ja viisi muuta sisarusta asuivat vastaanottokeskuksessa Schwäbisch Gmündissä. 21-vuotias pyysi pikkusiskonsa mukaan 150 kilometrin päässä sijaitsevaan Konstanziin auttamaan häntä muutossa.
Sadistista kidutusta ja raiskauksia
Muuton jälkeen pikkusisko jäi asumaan 21-vuotiaan veljensä kanssa samaan soluasunnon huoneeseen. Silloin pahoinpitelyt alkoivat. Syytteen mukaan tammikuun ja toukokuun 2022 välisenä aikana isoveli löi 18-vuotiasta pikkusiskoaan lähes päivittäin. Bild-lehden tietojen mukaan isoveljellä oli tapana sitoa siskonsa kädet ja tukkia hänen suunsa rätillä.
Hän hakkasi pikkusiskoaan sähköjohdolla ja poltti tätä kuumennetulla veitsenterällä. Myöhemmin hän kaatoi palovammojen päälle sitruunahappoa tuottaakseen pikkusiskolleen lisää kipua. Lopulta toukokuussa hän raiskasi pikkusiskonsa viitenä iltana.
– Hän syytti minua kaikesta, mikä häntä harmitti. Hän purki kaiken vihansa minuun, kertoi pikkusisko poliisille kuulusteluissa.
Oikeudessa pikkusisko käytti oikeuttaan olla todistamatta veljeään vastaan. Mies tuomittiin viidestä raiskauksesta, neljästä kymmenestä tavallisesta pahoinpitelystä ja kymmenestä törkeästä pahoinpitelystä neljän ja puolen vuoden vankeuteen. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Vanhemmat kiistivät tietäneensä
Mies jäi kiinni, kun hänen vanhempiensa asumaan vastaanottokeskukseen jouduttiin soittamaan poliisit miehen pahoinpidellessä nuorempia sisaruksiaan. Vanhemmat kiistivät tietäneensä pahoinpitelyistä tai raiskauksista mitään.
Isoveli oli aina kertonut heille, että pikkusiskon on hyvä olla hänen luonaan. Myöskään samassa yhteisasunnossa asuneet kämppikset eivät olleet huomanneet mitään erikoista.
Ei yksittäistapaus
Kyseessä ei valitettavasti ole yksittäistapaus. Frankfurter Allgemeine -lehti kertoo, että pelkästään Baden-Württembergin osavaltiossa on vuodesta 2018 lähtien tapahtunut kaksitoista sellaista raiskausta, jossa veli on raiskannut siskonsa.
Koko Saksan rikostilastoissa 34 naista joutui veljensä raiskaamaksi vuonna 2021.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koulutytön raiskausmurha sai Ranskan kuohuksiin: ”Vaikeneminen maahanmuuton vaikutuksista rikollisuuteen on väärin”

Turvapaikanhakija puukotti kahta koulutyttöä Saksassa – Suomen media vaikenee tekijän taustoista

Raiskauksesta ei tule päästä ehdollisella – oppositio vaatii ankarampia rangaistuksia seksuaalirikoksista

Ulkomaalaistaustainen seksuaalirikollinen selvisi ehdollisella tuomiolla – Purra: ”Pitäisi olla: häkkiin ja ulos maasta, mutta on: tuolla kaduilla vapaana sinun rahoillasi”

Perussuomalaiset vaatii järkeä rangaistuksiin: Sarjakuristajat pidettävä lukkojen takana, taparikolliset vankilaan, Isis-vaimot tuomiolle – ”Suomalaiset ansaitsevat turvaa rikoksentekijöitä vastaan”
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä
Vieraskielisten osuus helsinkiläisissä kouluissa jatkaa kasvuaan. Kantaväestö hakeutuu omiensa pariin puoluekannasta riippumatta ja valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, missä on vähiten vieraskielisiä.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









