

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Karkotettavaksi tuomittu huumerikollinen suivaantui säilöönottoyksikön ruokaan: ”Aina vaan sitä samaa ja perunaa”
Ruotsin Maahanmuuttoviraston säilöönottoyksikössä tarjottiin vuodenvaihteessa karkotusta odottaville huonolaatuista ravintoa. Tarkastuksessa ilmeni, että tarjottavien aterioiden päiväys oli vanhentunut. Nyt eräs säilöön otetuista on avannut suunsa.
– Ruoka on katastrofaalista ja huononee päivä päivältä, sanoo huumerikosten takia karkotettavaksi tuomittu mieshenkilö SVT:n uutisille.
– Joka viikko ateriat ovat yksipuolista sitä ja samaa, aina vaan perunaa. Ruoka ei ole ravitsevaa ja maistuu mitäänsanomattomalta. Valitin ruoasta henkilökunnalle ja eräs nainen sanoi minulle: ”Mene takaisin Iraniin, jos haluat hyvää ruokaa, mitä sinä enää täällä teet”.
”Syömäkelvotonta ja kaiken arvostelun alapuolella”
Myös säilöönoton henkilökunta Mölndalenissa on reagoinut laitoksessa tarjottavan ravinnon laatuun. Vuoden alusta on peräisin kolme ilmoitusta, jotka käsittelevät ruoan laatua. ”Tammikuun 3. tarjotun ruoan päiväys oli 28. joulukuuta. Ruokaa nauttinut säilöön otettu voi pahoin ja oksensi”, lukee eräässä raporteista.
Henkilökunnan mukaan eräässä toisessa tapauksessa ruoka oli ”syömäkelvotonta ja kaiken arvostelun alapuolella”. Ravinnon laatu on omiaan herättämän levottomuutta säilöön otetuissa, henkilöstö huomauttaa samassa yhteydessä.
Maahanmuuttovirasto vastaa SVT:lle sähköpostitse, ettei se voi ottaa kantaa yksittäistapauksiin. Kyseinen säilöönottoyksikkö on kuitenkin ottanut yhteyttä ruokapalveluiden tuottajaan ja asiaa seurataan.
Myös oikeusasiamies on puuttunut henkilökunnan käytökseen, kielitaitoon ja muihinkin epäkohtiin Möldalenin uudessa säilöönottoyksikössä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maku peruna ravitsevuus yksipuolinen ravinto vanhentuneet päiväykset huonolaatuinen ravinto karkotettavaksi tuomittu talteenottoyksikkö Mölndalen ruokapalvelut huumerikokset epävarmuus henkilökunta oikeusasiamies Maahanmuuttovirasto Ruoka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nyt on veronmaksajille luvassa kylmää kyytiä: Näin hallitus lisää maahanmuuttajien kotouttamishyysäämistä – enää ei puutu kuin torvisoittokunta ja punainen matto

Britannia maksaa turvapaikanhakijoiden hotelleista 7 000 000 puntaa päivässä

Sisäministeriö antaa harhaanjohtavia laskelmia Välimeren valtioista siirrettävien turvapaikanhakijoiden kustannuksista

Ukrainalaisten shortsit ja topit pannaan ruotsalaisissa vastaanottokeskuksissa – ”Voivat provosoida erilaisesta kulttuurista tulevia miehiä”

Miksi nallekarhua puristavaan pakolaislapseen suhtaudutaan eri tavalla kuin bodattuihin korstoihin? Halla-aho kertoo

Ruotsissa ammutaan ihmisiä, koska se on huumeiden kauttakulkumaa – Suomessa tilanne on toinen

Raiskaaja onnistuttiin karkottamaan kahdeksan vuoden oikeustaistelun jälkeen – ehtona luksushotelli Mogadishussa brittiveronmaksajien kustannuksella
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Purra ottaisi Tanskan mallin käyttöön Suomessa: Maahanmuuttajille työvelvoite sosiaaliturvan ehtona
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.















