

Välimeren laittomasti ylittäneitä turvapaikanhakijoita Kreikassa odottamassa pääsyä muualle Eurooppaan. / LEHTIKUVA
Sisäministeriö antaa harhaanjohtavia laskelmia Välimeren valtioista siirrettävien turvapaikanhakijoiden kustannuksista
Hallitus päätti istunnossaan torstaina 15. joulukuuta ottaa vastaan eteläisistä EU-maista sisäisenä siirtona 175 uutta turvapaikanhakijaa. Vain 13 EU-maata osallistuu tähän ”solidaariseen” vapaaehtoiseen siirtomekanismiin. Esimerkiksi Tanska ja Ruotsi eivät osallistu.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mari Rantanen ihmettelivät tiedotteessaan torstaina Marinin hallituksen päätöstä. Heidän mielestään kaiken ulkomaalaisiin kohdistuvan humanitaarisen auttamisen pitäisi kohdistua ukrainalaisiin, joita Suomeen on saapunut yli 56 000.
Kustannuksia ei haluta huomioida
Hallituksen uuteen päätökseen liittyvässä muistiossa todetaan, että siirron kustannuksia on vaikea arvioida. Muistioon on laskettu vain suorat kustannukset sen sijaan, että mukaan olisi arvioitu maahanmuuton pitkän aikavälin kustannukset eli sosiaalitukien ja palvelujen veronmaksajille aiheuttamat kustannukset.
– Tämä on tyypillistä hallitukselle. Maahanmuuton kustannukset ovat kuitenkin hyvin selvästi tiedossa, ja ne ovat valtavat. Niitä ei vain koskaan haluta huomioida, Purra muistuttaa.
Lasku kasvaa elinkaaren mukana
Hallituksen päätöksen muistiossa kirjoitetaan, että ”arviolta esimerkiksi sadan aikuisen turvapaikanhakijan maahantulon, vastaanottopalvelujen, turvapaikkahakemuksen käsittelyn (ml. käännös- ja tulkkausmenot) kustannukset Maahanmuuttovirastossa olisivat 1 650 000 euroa. Sadan aikuisen siirtyminen kotoutumislain mukaisten kustannusten korvausten piiriin merkitsee yhteensä noin 4 miljoonan euron kokonaiskustannuksia.”
– Sisäministeriö näyttää ravistaneen kustannusarviot täysin hihasta ja jättävän huomiotta kaikki sosiaaliturvan ja palveluiden sekä perheenyhdistämisen kustannukset. Ottaen huomioon, että sisäministeriö päätöksessään kertoo pyrkivänsä tuomaan alaikäisiä sekä sairaita ihmisiä, on arvio vähintäänkin kummallinen, toteaa Rantanen.
– Maahanmuuttajien vastaanoton kustannukset muodostavat vain murto-osan koko elinkaaren aikana aiheutuvista nettokustannuksista. Miksi sisäministeriö ei huomioi näitä? Purra kysyy.
Perheenjäsenet kaupan päälle
Ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi vuonna 2020 laskelman kustannuksista, kun Suomi edellisen kerran lupautui ottamaan Välimeren maista 175 turvapaikanhakijaa. Luvut ovat keskiennusteita, ja ne perustuvat viranomaisrekisterien (Tilastokeskus, THL) tietoihin Suomessa jo vuosikymmeniä olleiden aiempien humanitaaristen maahanmuuttajien maksamista veroista, saaduista tulonsiirroista ja käyttämistä julkisista palveluista.
Laskelman mukaan elinkaarikustannuksiksi tuli noin 271 miljoonaa euroa, mikäli kaikki 175 turvapaikanhakijaa yhdistävät yhden perheenjäsenen Suomeen.
– Jos kukin turvapaikanhakija toisi vaikka kolme perheenjäsentä, on summa jo 800 miljoonaa euroa. Summat poikkeavat täysin sisäministeriön muutaman miljoonan silmänkääntötemppumaisesta arviosta, kauhistelee Rantanen.
– On käsittämätöntä, että hallitus ajaa maahanmuuttopolitiikkaa täysin laput silmillä, samaan aikaan kun ministeriaitiosta nostetaan esiin, ettei suomalaisia ole varaa auttaa korkeiden energiakustannusten kanssa. Meillä on ukrainalaisten pakolaisten auttamisen lisäksi kädet täynnä omia asioita ja omien kansalaistemme auttamista. Hallitus on selvästi toista mieltä. Sen on pakko saada aina vain lisää autettavia Lähi-idästä ja Afrikasta, ja veronmaksaja kuittaa, Purra ihmettelee.
Sisäministeri haaveilee lisätulijoista
Kuin pisteeksi i:n päälle sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) kertoi perjantaina vihreiden haaveilemista uusista turvapaikkapolitiikan helpotuksista ja turvapaikanhakijoille maksettavien tukien kasvattamisesta.
– Kustannuksista ja muista seurauksista täysin piittaamatta, ihmettelevät Purra ja Rantanen.
– Ensi kaudella sisäministeriö ja maahanmuuttopolitiikka eivät saa olla ainakaan vihreiden hallussa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ukrainan pakolaiset vastaanotto Krista Mikkonen Sisäministeriö sumutus humanitaarinen maahanmuutto veronmaksajat Lähi-itä kustannukset palvelut Riikka Purra Afrikka Perheenyhdistäminen Maahanmuuttovirasto Mari Rantanen Turvapaikanhakijat Suomi Sosiaaliturva
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra ja Rantanen äimistyneinä: Olipa kriisi mikä tahansa, hallitus haalii lisää turvapaikanhakijoita Suomeen

Perussuomalaiset tyrmää hallituksen esityksen laittomasti maassa olevien terveyspalveluista – ”Keskusta lupasi laittomasti maassa oleville jalkapannan, nyt tulikin ilmainen terveydenhuolto”

Kokoomus esitti ensin satojen miljoonien sosiaaliturvan leikkaamista – muutama tunti myöhemmin halusi tarjota toimeentulotukea laittomasti maassa oleville

Katuväkivalta ja jengirikollisuus pitkälti seurausta maahanmuutosta – perussuomalaiset esittää listan toimia ilmiön kitkemiseksi: ”Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulos maasta”

Ruotsin uusi maahanmuuttoministeri vahvistaa hallituksen linjan: Kaikki luvatta maassa oleskelevat karkotetaan

Mäkyseltä toimenpidealoite lähtömaassa lomailevien turvapaikanhakijoiden oleskeluluvan peruuttamisesta

Kyselytulokset selkeitä: Kansalaiset kannattavat perussuomalaisten julkista taloutta korjaavia toimenpiteitä

Kyselytutkimus: Enemmistö suomalaisista vastustaa maahanmuuton helpottamista

Antikainen: Miksi Suomi tarjoaa Ukrainan sodan varjolla tilapäistä suojelua afrikkalaisille?
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.