

KANTAR TNS
Kyselytulokset selkeitä: Kansalaiset kannattavat perussuomalaisten julkista taloutta korjaavia toimenpiteitä
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra korosti tänään puolueen uutta talouspoliittista ohjelmaa esitellessään, että perussuomalaiset säästäisi ensisijaisesti suomalaisille toissijaisista tai jopa haitallisista kohteista. Mielipidetiedustelujen perusteella suomalaiset ovat samaa mieltä.
Perussuomalaiset on selvittänyt näkökantoja puolueen esittämiin leikkauskohteisiin liittyen. Kantar TNS:n tekemän gallupin mukaan lähes 70 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että kehitysapua ei pidä antaa velkarahalla.
– Näin kuitenkin jatkuvasti tehdään. Suomi ottaa miljardeja velkaa kaataakseen sitä Afrikan ja Lähi-idän ammottaviin kitoihin. Ilman minkäänlaista hyötyä suomalaiselle. Meidän mielestämme kehitysapua voidaan maksaa ainoastaan ylijäämästä, Purra linjaa.
– Erityisen irvokkaaksi tilanne kehitysavun ja yleisen maahanmuuttopolitiikan kustannusten osalta tulee, kun katsomme akuuttia kriisiä. Suomeen on saapunut kymmeniä tuhansia ukrainalaisia ja lisää on tulossa. Samalla Suomi tukee Ukrainaa monella tavalla. Nämä ovat yksiselitteisen kannatettavia asioita. Edes tällaisessa tilanteessa Suomi ei ole ollut valmis keskittämään humanitaarista auttamistaan vain Ukrainaan ja ukrainalaisiin.
Kenen hyvinvointijärjestelmä?
Perussuomalaiset haluaa käydä keskustelua siitä, kenelle suomalainen hyvinvointijärjestelmä on tarkoitettu. Purran mukaan ei ole taloudellisesti mutta ei myöskään moraalisesti tai oikeudenmukaisuuden kannalta mahdollista, että käytännössä kenellä tahansa maahan tulevalla on oikeus etuuksiin ja palveluihin ilman velvollisuuksia.
– Tämä on keskustelu ja aihe, jota muut puolueet eivät suostu käymään. Mutta se on välttämätöntä. Meidän pitkän tähtäimen tavoitteemme on kansalaisuusperustainen sosiaaliturva. Kuten myöhemmin tässä kuussa julkaistavassa maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassamme vaaditaan, myös kansalaisuuden saamista on merkittävästi vaikeutettava, Purra sanoo.
Tarvitaan radikaaleja muutoksia
Perussuomalaiset kysyi tätäkin asiaa kansalaisilta Kantar TNS:n gallupin kautta. Jo lähes puolet suomalaisista on perussuomalaisten kanssa samaa mieltä, vaikka keskustelu aiheesta on vasta aloitettu.
– Vaikka perussuomalaiset on vuosia tehnyt selvityksiä siitä, kuinka paljon maahanmuutto maksaa ja pitänyt aiheesta melua, emme ole saaneet vetoapua sen paremmin mediasta kuin mistään muualtakaan. Ja silti, gallupin mukaan tilanne on jo nyt tämä, Purra sanoo.
– Päin seinää ajava järjestelmä vaatii radikaaleja muutoksia. Ongelma ei niinkään ole EU:n sisäinen maahanmuutto. Tähän liittyvää sosiaaliturvaa säädellään unionitasolla. Ongelma on EU:n ulkopuolelta saapuva maahanmuutto. Perustuslakimme haluaa tarjota verorahoitteiset tuet ja palvelut jokaiselle. Jokaiselle!
Tutustu perussuomalaisten talouspoliittiseen ohjelmaan täällä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hyvinvointijärjestelmä Talouspoliittinen ohjelma verovarat Lähi-itä Riikka Purra Afrikka Kansalaisuus Maahanmuuton kustannukset Ukraina Sosiaaliturva Velkaantuminen perussuomalaiset kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kankaanniemi ensi vuoden talousarviosta: Sadat tuhannet ajautuvat köyhyysrajan alapuolelle – hallitus riitelee ja keskittyy yli-innokkaaseen ilmasto- ja maailmanparannuspolitiikkaansa

Perussuomalaiset on valmis leikkauksiin, kunhan suomalaisille tärkeisiin palveluihin ja sosiaaliturvaan ei kosketa: Säästöt maahanmuutosta ja muista maailmanparantamiskohteista

Purra ja Rantanen äimistyneinä: Olipa kriisi mikä tahansa, hallitus haalii lisää turvapaikanhakijoita Suomeen

Sisäministeriö antaa harhaanjohtavia laskelmia Välimeren valtioista siirrettävien turvapaikanhakijoiden kustannuksista

Perussuomalaisten tavoitteena on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva

Purra: Kehysmenettely ei kerro oikeista kustannuksista – maahanmuuton, EU-takausten ja kehitysavun menot eivät ole mukana

Kysely: Liki 70 prosenttia suomalaisista ei antaisi kehitysapua velkarahalla

Perussuomalaiset on valmis purkamaan kannustinloukkuja veronalennuksilla: Suomessa on tultava toimeen palkalla ilman tulonsiirtoja

Juvonen kehitysyhteistyörahojen väärinkäytöstä: ”Nämä ovat suomalaisten rahoja, joita käytetään törkeästi väärin”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













