
Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.

KUVAKAAPPAUS/SKY NEWS AUSTRALIA
Monet pelkäsivät Ranskan pääkaupungin räjähtävän väkivaltaisuuksiin Ranskan ja Marokon välisen MM-ottelun lopputuloksesta riippumatta. Marokon tappion myötä levottomuudet näyttivät kuitenkin siirtyneen Lontooseen. Vahvasti varustautuneet poliisit yrittivät pitää väkijoukot hallinnassa Ilotulitteista ja kivisateesta huolimatta.
Kansa tulvi Lontoon kaduille Ranskan voitettua Marokon MM-puolivälierissä ja samalla huligaanit potkaisivat kaaoksen käyntiin. Ainakin yksi poliisi joutui sairaalaan loukkaannuttuaan mellakoivan väkijoukon käsittelyssä.
Kilvillä ja muilla suojavarusteilla varustautuneet mellakkapoliisit yrittivät pitää väkijoukot hallinnassa ottaessaan yhteen huligaanien kanssa. Rettelöitsijät ampuivat ilotulitteita poliisia kohti ja heittelivät virkavaltaa kaikella minkä käsiinsä saivat.
Pariisissa meno oli Marokon tappion jälkeen perinteisen näyttävää, mutta aiempaan vastaavaan kaaokseen verrattuna huomattavasti rauhallisempaa ja iloista.
Ulkomaalaistaustaiset, kaduilla riehuavat jalkapallofanit ovat tulleet tutuiksi myös muissa Euroopan isoissa kaupungeissa. Reilu viikko sitten marokkolaisten juhlinta meni överiksi Haagissa, kun Marokko pudotti Alankomaat jalkapallon MM-kisoista.
Traagisin välikohtaus tapahtui Kööpenhaminassa, kun ulkomaalaistaustainen mies hyökkäsi jalkapallo-ottelua paikallisessa MM-kisakatsomossa seuranneen ruotsalaispoliisin kimppuun ja hakkasi tämän hengiltä.
Tanskan ulkoministeri Lars Løkke Rasmussen sanoi olevansa ”täynnä surua ja raivoa” tapahtuneen johdosta ja toivoi syylliselle ankaraa tuomiota.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.

Jalkapallo-ottelun voitonjuhlat Pariisissa muuttuivat väkivaltaiseksi mellakaksi, jossa poltettiin autoja ja ryöstettiin kauppoja. Kaksi ihmistä on kuollut ja loukkaantuneita on yli 200. Väkivaltaisten mellakoitsijoiden joukossa oli paljon maahanmuuttajataustaisia nuoria miehiä.

Eurooppa-liigaa seuranneiden israelilaisten Maccabi Tel Avivin faneja pahoinpideltiin ja jahdattiin moottoriajoneuvoilla Amsterdamin yössä viime viikon lopulla. Jahdista koostettiin myös viestipalvelu Telegramiin videotallenne, jonka lopputeksteissä ylistettiin Hamasia.


Viikon suosituimmat


Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.

Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää