
Joukkokanne Saksan perustuslakituomioistuimeen EKP:n pandemian arvopaperiostoista
Kuusitoista liikemiestä ja akateemista on jättänyt Karlsruhessa Saksan perustuslakituomioistuimeen joukkokanteen EKP:n arvopaperiostoista niin sanotun pandemiaohjelman (PEPP) vuoksi. Aiheesta uutisoi Bloomberg.
Rahoitusalan professori Markus Kerber kertoo ohjelman olevan ”törkeää hallitusten rahoittamista. Kerber on joukkokanteen vetäjä.
Kanne on suunnattu Saksan hallitukselle ja liittopäiville. Kanteen mukaan maan johdon olisi pitänyt vastustaa PEPP:iä.
1 850 miljardin ohjelma
EKP käynnisti PEPP:in noin vuosi sitten ja sen on tarkoitus jatkua vielä ainakin vuoden verran. Ohjelman koko on pökerryttävät 1 850 miljardia euroa.
Ohjelmassa EKP ostaa taseeseensa erilaisia arvopapereita, kuten yritysten ja euromaiden velkakirjoja, pitäkseen niiden hinnan keinotekoisen korkealla. Korkea hinta velkakirjoissa merkitsee alhaisempaa jälkimarkkinakorkoa. Se puolestaan ohjaa uusien lainojen korkotasoa.
EKP on kertonut, ettei se aio käyttää koko ohjelman kapasiteettia, jos sille ei ole tarvetta.
Epäsuhtainen ja löperö
Kerberin johtama joukko huomauttaa, että PEPP:iä aiemmin käynnistynyt osto-ohjelma todettiin Saksan perustuslain vastaiseksi. Tuolloin tuomarit vaativat ohjelmalle katon, riittävät luottoluokitukset ostetuille velkakirjoille ja EKP:n pääoma-avaimen suhteen tasapuolista ohjelmaa.
PEPP ei esimerkiksi täytä pääoma-avaimen ehtoa. Ehto tarkoittaa, että eri euromaiden velkakirjoja ostetaan samassa suhteessa kuin millä ne pääomittavat EKP:tä. Uudessa ohjelmassa näin ei käy, vaan EKP on ostanut ylipainolla esimerkiksi Italian velkaa.
Viime kesänä Saksan vaihtoehtopuolue AfD jätti kanteen Karslruheen käyttäen samoja argumentteja.
Tuomioistuimen päätös vienee vuosia, joten on oletettavaa pitää pandemiaa ja PEPP:iä jo päättyneenä tuomiota julistaessa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jättiläiset törmäyskurssilla – onko EU:n ”luova laintulkinta” tulossa tiensä päähän Saksan EKP-linjauksen vuoksi?

Karlsruhen päätös ilahduttaa valituksen tehneitä – EKP voi joutua leikkimään tulella

Karlsruhen tuomarit: Tarkoituksenamme on vahvistaa Eurooppaa

Saksalainen näkemys: EU:n elvytysrahasto on askel tulonsiirtounioniin

Koskenkylä: EU:n elpymisrahastossa vakavia ongelmia, oikeudellinen pohja kyseenalainen
Viikon suosituimmat

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Päivän Pointti: Häirintäkohu myllertää SDP:ssa – valtamedia kehysti häirinnän kaikkien puolueiden ongelmaksi

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Antikainen: Kulttuurieliitin tekopyhyys – väärä kuva kaataa Miss Suomen, nyrkit eivät kaada räppäriä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Ajatolla kelpaa enää tupakan sytykkeeksi – ”Me näemme teidät ja maailma näkee teidät, pysykää vahvoina!”
Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Suomen Perustan tutkimus selvitti: Vieraskielisten määrä kasvaa vauhdilla pääkaupunkiseudulla – palkkatulot lähes puolet kantaväestöä heikompia
Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.













