
Saksan perustuslakituomioistuin varoittaa: EKP:n bondiostokset voivat olla laittomia
Saksan perustuslakituomioistuin on tiistaina 5.5.2020 todennut, että Euroopan keskuspankin valtioiden velkapapereiden ostot voivat olla osin perustuslain vastaisia. Asiasta kirjoittaa Politico. Saksan hallituksen ja liittopäivien olisi pitänyt tutkia EKP:n uudet ostopäätökset, joilla pyritään torjumaan koronapandemian haittavaikutuksia. Maaliskuun puolivälissä päätettiin osto-ohjelmasta arvolta 750 miljardia euroa.
Perustuslakituomioistuin julkaisi kantansa tiistaina. Se jatkaa vielä asian käsittelyä. Aiemmin Euroopan tuomioistuin ECJ (European Court of Justice) on käsitellyt EKP:n valtion velkakirjojen ostoja. Tuolloin Saksan perustuslakituomioistuin otti kielteisen kannan. ECJ asetti ehtoja velkapapereiden ostolle, mutta ei kieltänyt niitä täysin. Vuoden 2015 jälkeen EKP on ostanut noin 2,6 biljoonan arvosta eli 2600 miljardia euroa valtioiden velkapapereita ja jonkin verran muitakin.
Karlsruhen perustuslakituomioistuin ei nyt julistanut EKP:n uusinta osto-ohjelmaa PSPP:tä laittomaksi, mutta vaatii lisäselvityksiä. Tuomioistuin on aiemmin korostanut, että EU:n perussopimusten mukaan Euroopan keskuspankilta on kielletty valtioiden suora lainarahoitus. Kiistaa on ollut siitä kuinka paljon EKP voi ostaa näitä lainoja markkinoiden kautta ja milloin ne tulkittaisiin valtioiden rahoitukseksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Karlsruhen päätös ilahduttaa valituksen tehneitä – EKP voi joutua leikkimään tulella

Saksa liittymässä EU:n kurittomien kakaroiden listalle Unkarin ja Puolan seuraksi – komission saksalainen puheenjohtaja tiukkana kotimaalleen

Karlsruhen tuomarit: Tarkoituksenamme on vahvistaa Eurooppaa

Saksan sisäministeri mustamaalasi AfD:tä ministeriön verkkosivuilla – Karlsruhen tuomarit tyrmäsivät teon

Joukkokanne Saksan perustuslakituomioistuimeen EKP:n pandemian arvopaperiostoista
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle
Nato teki Haagin huippukokouksessaan päätöksen, että rajaturvallisuuteen liittyvät kulut voidaan jatkossa laskea mukaan jäsenmaiden viiden prosentin puolustusmenotavoitteeseen. Tämä on suuri helpotus niille Nato-maille, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa tai joihin muuten kohdistuu paljon laitonta maahantuloa. Myös kumivenepakolaisten kanssa ongelmissa oleva Britannia iloitsee uudesta linjauksesta.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Festariesiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille – brittiyleisö huusi innoissaan mukana
Glastonburyn festivaaleilla rap-esiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille ja toivoi Allahin nimissä Palestiinan vapautuvan. Pääministeri ja monet muut poliitikot ovat tuominneet vihapuheen. BBC myöntää rikkoneensa omia vihapuheen vastaisia ohjeitaan lähettäessään keikan suorana lähetyksenä. Rap-duon Yhdysvaltain kiertue peruuntuu, koska heidän viisuminsa peruutettiin.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.
Uusimmat

Työperusteisten oleskelulupahakemusten määrä laskenut

Aittakumpu: Maatalouden kriisi on vakava asia
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää