
Joukkoraiskauksen arvostelu somessa voi viedä naisen vankilaan Ruotsissa
Ruotsin rikoshistorian törkein joukkoraiskaus tapahtui pakolaisasunnossa Mariannelundissa joulukuussa 2011. Teosta tuomittiin 7 afgaanimiestä, joista kuusi karkotettiin maasta. Viime keväänä halmstadilainen nainen postasi aiheesta Facebook-ryhmään kovasanaisen kannanoton. Nyt nainen saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Maksimirangaistus teosta on kaksi vuotta linnaa.
Nainen kirjoitti Expressen-lehden mukaan muun muassa, että ”miksi helvetissä se sika on edelleen täällä” ja mainitsi miehen kansallisuuden. Hän löi lisää löylyä kirjoituksessaan ehdottamalla, että ne ”jotka antavat rikollisten jäädä tänne pitäisi vangita”.
Ilmiannon postauksesta teki yksityihenkilö, joka toi julki myös naisen aikaisemman julkaisun. Siinä tämä oli ilmaissut inhonsa miehiä kohtaan, jotka menevät naimisiin alaikäisten kanssa ja sitten muuttavat Ruotsiin. Nainen oli myös esittänyt kysymyksen siitä, pitäisikö Ruotsissa olla voimassa sekä paikallinen, että Koraaniin perustuva lainsäädäntö.
Kuulustelussa nainen on myöntänyt kirjoittaneensa julkaisut, mutta kieltää syyllistyneensä rikokseen.
– Olen rehellinen ja puhun suoraan sydämestäni. Olen kirjoittanut nämä rivit vailla vihaa ja minulla on myös muslimiystäviä. Mutta Ruotsissa ei ole sijaa murhaajille ja raiskaajille, nainen kertoi kuulustelussa.
Rangaistus kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on maksimissaan kaksi vuotta vankeutta. Jos tekoa pidetään vähäisenä, seurauksena on sakkorangaistus.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


14-vuotiaan tytön raiskaussurma osoittaa kipeästi turvapaikkajärjestelmän toimimattomuuden

Ulkomaalaisen raiskaamaksi joutunut Sofia vaatii suomalaismiehiä ”kasvattamaan pallit” ja suojelemaan naisia
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Strandman: Vasemmistoliitto lupaa, mutta kuka maksaa?

Tavio EU:ssa: Kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa puututtava
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää











