

Kuvakaappaus, Guardian-lehden 1.10.2017 julkaisema video. / Youtube
Kaaos saapui Kataloniaan: mellakkapoliisi pamputtaa täysin sumeilematta rauhanomaisia ihmisiä
Kataloniassa sunnuntain varhaiset tunnit antoivat vielä ymmärtää, ettei kiistelty Katalonian itsenäisyysäänestys aiheuta väkivaltaisia yhteenottoja. Poliisi neuvotteli ihmisten kanssa häätääkseen äänestyspaikkojen läheisyyteen kerääntyneitä ihmisiä. Mutta toisin kävi. Neuvottelutulosten jäätyä laihoiksi tilalle tulivat kumiluodit ja pamput. Katalonian aluehallinnon mukaan alkuiltapäivään mennessä terveydenhuoltohenkilökunta ilmoitti 38 ihmisen loukkaantuneen kumiluodeista. Loukkaantuneita on jo satoja. Espanjan poliisi on ilmoittanut noin kymmenen poliisin saaneen vammoja yhteenotoissa.
Osa katalaaneista on yöpynyt perjantaista lähtien kouluissa, joissa on voinut äänestää tänään sunnuntaina. Ihmiset ovat muodostaneet ihmismuureja äänestyspaikoille.
Poliisi on sulkenut osan äänestyspaikoista
Espanjalaisviranomaiset ovat kertoneet sulkeneensa äänestyspaikkoja. Kataloniaslähteet ovat puolestaneet julkistaneet verkkosivun, jossa paikalliset voivat tarkistaa oman äänestyspaikkansa tilanteen. Katalonian hallitus on ilmoittanut, että äänestäminen onnistuu toisellakin äänestyspaikalla siinä tapauksessa, että alueellinen äänestyspaikka on suljettu. Silmämääräisesti arvioituna äänestyspaikoista vain murto-osa on äänestyskelvottomassa tilassa.
Useat lähteet ovat varmistaneet poliisin turvautuneen voimankäyttöön sulkiessaan äänestyspaikkoja. Katalonian presidentti Carles Puigdemont ilmoitti poliisin harjoittaman väkivallan olevan Espanjan historiassa ”ikuinen häpeätahra”. Puigdemont joutui itse vaihtamaan äänestyspaikkaansa poliisin suljettua hänen äänestyspaikkansa.
Brittilehti Guardianin verkkosivujen liveseurannassa pyörii video, jossa näkyy noin 15 mellakkapoliisin yritys murtautua satoja ihmisiä käsittävän ihmismuurin lävitse. Poliisi pamputtaa käsiään ylhäällä pitäviä ja paikoillaan pysyviä ihmisiä. Espanjan sisäministeriöllä on puolestaan kuvaa poliisin perääntymisestä, koska protestoijat heittävät heitä kivillä.
Sky News raportoi mielenosoittajia vastaan käytetystä kumiluodeista. Kansainvälisten uutistoimistojen mukaan 38 ihmistä on loukkaantunut kumiluodeista, joista osa onneksi vain lievästi. Loukkaantuneita on Guardian-lehden mukaan 337.
Police are firing rubber bullets at voters during protests as the independence referendum gets under way #CatalonianReferendum pic.twitter.com/XNEuwwgZ7S
— Sky News (@SkyNews) October 1, 2017
Financial Timesin toimittajan Michael Stothartin videolla näkyy, miten poliisit repivät äänestäjiä pois Carrer de Pau Claris -kadulla.
Police at Carrer de Pau Claris have taken voting boxes and ballots. Now driving off. They were willing to use force, it turns out. @FT pic.twitter.com/2p5T6o19JF
— Michael Stothard (@MStothard) October 1, 2017
Guardian-lehden julkaisemalla videolla näkyy, miten poliisit hyökkäävät pampuillaan rauhallisten, kätensä ylös nostaneiden ihmisten kimppuun.
Pääministeri Rajoytä kehotetaan siirtymään syrjään
Väkivallan käyttöä ovat tuominneet muun muassa Skotlannin ja Belgian pääministerit. Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon toivoo, että ihmiset saisivat äänestää ilman väkivaltaa.
2/2 and call on Spain to change course before someone is seriously hurt. Let people vote peacefully.
— Nicola Sturgeon (@NicolaSturgeon) October 1, 2017
Espanjan pääministeri Mariano Rajoy on järkähtämättömästi vastustanut Katalonian kansanäänestystä. Hän on kertonut estävänsä sen kaikilla lain suomin keinoin. Vastaavasti Katalonian aluehallinto kieltäytyy kunnioittamasta Espanjan määräyksiä. Rajoy on saanut jo joka tapauksessa tahran kilpeensä.
Rajoyn erovaatimukset kuuluvat ymmärrettävästi Kataloniasta. Katalonian ex-presidentti Artur Mas ja Barcelonan pormestari Ada Colau ovat vaatineet Rajoyn astuvan syrjään.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho moittii Espanjan keskushallinnon toimia.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nyt ovat maailman kirjat Kataloniassa sekaisin – keskusvallan poliisi hakkaa palomiehiä pampuilla

Laura Huhtasaari Espanjan kärjistyneestä tilanteesta: ”Väkivallan on loputtava, katalonialaisten on saatava äänestää rauhassa”

Espanjan pääministeri toiminut puun ja kuoren välissä – taktiset virheet saattavat murentaa maan

Tavio: Suomen hallituksen asenne häpeällinen Katalonian suhteen

Katalaanien itsenäisyysjulistus tulossa maanantaina – unionistien pakka täysin sekaisin
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Huumoria Yleisradion tapaan: luontotoimittaja ehdottaa persujen siirtoa Afrikkaan nauttimaan mieleisestään maisemasta
Ylen toimittaja leukailee verkostoitumispalvelu Linkedinissä, että jospa kaikki perussuomalaiset siirrettäisiin pysyvästi Afrikan köyhille alueille. Ehdotus saa somessa arvoisensa vastaanoton.

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin
Eläkkeet muodostavat noin neljänneksen julkisen talouden noin 160 miljardin euron kokonaismenoista eli noin 40 miljardia euroa. Valtion työntekijöiden eläkkeet maksetaan valtion talousarviosta. Julkisen talouden alijäämän vuoksi julkisia menoja on pakko karsia, siksi eläkejärjestelmänkin tulee osallistua talkoisiin, kirjoittaa tekniikan tohtori, kansantaloustieteilijä ja valtiovarainministerin talouspoliittinen erityisavustaja Jussi Lindgren.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Vantaan vetovoima koetuksella: Asukkaat vaihtuvat, asuntojen arvo sulaa
Kotimaan muuttotappio, voimakkaasti muuttunut väestörakenne ja laskevat asuntojen hinnat herättävät kysymyksen siitä, millaiseksi kaupungiksi Vantaa on kehittymässä – ja kenelle se on tulevaisuudessa houkutteleva.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














