Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Laura Huhtasaari Espanjan kärjistyneestä tilanteesta: ”Väkivallan on loputtava, katalonialaisten on saatava äänestää rauhassa”

01.10.2017 |17:42

Perussuomalaisten kansaedustaja, presidenttiehdokas Laura Huhtasaari tuomitsee Espanjan hallinnon toiminnan Kataloniassa ja vaatii väkivaltaisuuksien lopettamista. Hän kirjoittaa asiasta Facebook-sivullaan.

– Kansainvälisiltä uutistoimistoilta välittyvien tietojen mukaan Katalonian äänestystilanne on kaoottinen. Poliisi käyttää rajua väkivaltaa rauhanomaisia katalonialaisia vastaan. Erityisen järkyttäviä ovat kuvat, joissa turvallisuusjoukot riepottelevat äänestämään tulleita ikäihmisiä, Huhtasaari kirjoittaa.

– Tällaista toimintaa ei voi hyväksyä. Väkivallan on loputtava, katalonialaisten on saatava äänestää rauhassa, hän jatkaa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti aiemmin päivällä kantaa kärjistyneeseen tilanteeseen. Hän vaati Suomen hallitusta puuttumaan väkivaltaisuuksiin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”

14.09.2026 |14:57
8.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi