

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kaisa Garedew vaatii lapsille kasvurauhaa: “Setan kouluvierailut ja lapsille sopimattomat kirjat kouluissa kiellettävä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa vaaditaan Seta ry:n kouluttajien ja materiaalien sekä muiden ikätasoon sopimattomien seksuaalissävytteisten materiaalien kieltämistä kouluista.
Aloitteen mukaan Setan hyödyntämiseen liittyy monia laillisia ja periaatteellisia ongelmia, joiden vuoksi Seta ry:n, sen kouluttajien sekä materiaalien hyödyntäminen osana opetusta tulisi kieltää.
Kaisa Garedewin mukaan Seta on vahvasti katsomuksellinen etujärjestö, joka ajaa omaa poliittista agendaansa. Tämän lisäksi se suhtautuu eri tavalla ajatteleviin syrjivästi ja pyrkii häpäisemään heitä julkisesti jakamalla Kunniarotta-antipalkintoja valitsemilleen henkilöille tai tahoille.
– Seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät teemat ovat erityisen herkkiä kasvuikäisille nuorille, joiden oma identiteetti on vasta muotoutumassa. Niihin liittyy biologisten faktojen lisäksi erilaisia mielipiteitä ja arvoja. Siksi kouluissa tulee niiden kohdalla kiinnittää erityistä huomiota opetuksen neutraaliuteen ja riippumattomuuteen sekä siihen, että jokaisen perheen vakaumukseen suhtaudutaan kunnioituksella, Garedew perustelee.
Opetuksen perustuttava tieteelliseen tietoon
Perusopetuslain mukaan opetettavan tiedon tulee perustua tieteelliseen tietoon. Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa edellytetään, että kasvatus ja opetus on lapsia ja oppilaita katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta. Myöskään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan opetus ei saa olla indoktrinoivaa. Perustuslaki puolestaan takaa kaikille uskonnon ja omantunnon vapauden.
– Lisäksi vanhempien kasvatusoikeutta ja tiedonsaantioikeutta tulee kunnioittaa. Euroopan ihmisoikeussopimus määrää, että valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.
– Perusopetuslain mukaan opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. Lasten oikeuksien sopimuksessa puolestaan todetaan, että lapsella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen, ja että valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä lapsen kehitystaso huomioiden, Garedew muistuttaa.
Garedewin mielestä Seta ry:n sekä sen näkemyksiä edustavien tahojen hyödyntäminen opetusta tukevina vierailijoina voi rikkoa näitä oikeuksia.
– Koulujen tulee taata lapsille kasvurauha ja turvallinen oppimisympäristö. Kumpikaan näistä ei toteudu, mikäli seksuaalikasvatus on ideologista, tai jos lapsilla on pääsy pornografisen ja epäasiallisen materiaalin äärelle oppilaitoksissa, Garedew toteaa.
Seksikirja pojille oli epäasiallista materiaalia
Epäasiallisella materiaalilla Garedew viittaa esimerkiksi Respektiä – Seksikirja pojille -kirjaan, joka sisältää alatyylisiä ilmauksia miehen sukuelimestä sekä ohjeita seksuaalisiin tekoihin. Kirjaa on jaettu kaikkiin Suomen yläkouluihin.
– Esimerkiksi kirjan ohje oman sukuelimen valokuvaamisesta ja kuvan lähettämisestä on peruuttamaton teko, joka asettaa nuoret vakavaan hyväksikäytön vaaraan. Kerran lähetettyä kuvaa ei saa koskaan takaisin, ja kuvan lähettämällä saattaa itse syyllistyä seksuaaliseen häirintään, Garedew huomauttaa.
– Jotta lain vaatimukset ja vanhempien oikeudet voivat toteutua, Seta ry:n kouluvierailut, sen edustamien kouluttajien hyödyntäminen – mukaan lukien opettajille suunnatut koulutukset – sekä työpajat tulisi yksiselitteisesti kieltää kokonaan, Garedew sanoo.
Huoltajien saatava päättää lasten osallistumisesta
Garedewin mielestä huoltajille tulee taata mahdollisuus kieltää lastensa osallistuminen heidän vakaumuksensa vastaiseen toimintaan.
– Lisäksi koulujen tulee turvata lasten ja nuorten kasvurauha ja turvallisuus siten, että osana seksuaalivalistusta lapsia ei altisteta minkäänlaiselle graafiselle, kirjalliselle tai suulliselle seksuaaliselle häirinnällä kirjojen, videoiden tai muun ikätasoon sopimattoman materiaalin välityksellä, Garedew vaatii.

PS ARKISTO
Artikkeliin liittyvät aiheet
- etujärjestöt oppimateriaali Kaisa Garedew seksuaalikasvatus vanhemmat opetussuunnitelma ideologia Peruskoulu Seta Perustuslaki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Seta kurssittaa peruskoulun opettajia verkkoseminaarissa – agendalla identiteettikehityksen moninaisuus

Vasemmiston hehkuttamille ideologioille, unelmille ja arvauksille perustuva ”tulevaisuuden koulu” saa kyytiä ruotsalaistutkijoilta – koulujen pitää keskittyä siihen, mitä nuoret tarvitsevat nyt

Kaisa Garedew ja Ari Koponen Ääniaalto-podissa: Matikanopet pohtivat perussuomalaisten kansanedustajien kanssa, miten kadonneen koulurauhan saisi takaisin

14-vuotias järkyttyi: Helsinkiläinen koulu jakoi äidinkielen tunnilla härskin seksikirjan oppilaille luettavaksi – ”Hinkkausseksiä”, ”Kuinka k****n saa syvälle suuhun”, ”Ota avuksi banaani”
Helsinkiläisen yläasteen äidinkielentunnilla lapsille tarjotaan luettavaksi kirjaa, jossa opetetaan imemisvinkkejä, liukuvoiteen käyttöä ja yksityiskohtaisia ohjeita siitä, miten esineitä työnnetään kehon aukkoihin. Pornomateriaalia sisältävän kirjan käytöstä opetuksessa ei ole tiedotettu etukäteen oppilaiden vanhemmille.

Sara Seppänen koulujen katsomusaineiden tulevaisuudesta: Suvivirsi soikoon!
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














