

Kansanedustaja Petri Huru niitti menestystä haulikkoammunnassa Kanadassa
Kansanedustaja Petri Huru on voittanut yhdeksän mitalia haulikkoammunnassa poliisien ja palomiesten kansainvälisessä World Police and Fire -urheilukilpailussa Kanadassa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru pärjäsi sekä yksilö- että joukkuelajeissa osana monikansallista joukkuetta, jossa oli Hurun lisäksi poliiseja ja palomies Yhdysvalloista. Haulikkolajeja oli kaikkiaan kuusi, joissa jokaisessa ammuttiin sata savikiekkoa.
Henkilökohtaisesti Huru pärjäsi erityisesti trapissa, josta hän voitti henkilökohtaisen hopean ja pronssin. Huru voitti kaikkiaan neljä kultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia.
Poliisien ja palomiesten väliset kisat käydään joka toinen vuosi. Tämän vuoden kisoissa osallistujia oli lähes 60 eri maasta, ja kisaa käytiin noin 50 eri lajissa. Kilpailijoita oli kaikkiaan noin 8 500. Kisat käytiin Winnipegissä Kanadassa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- World Police and Fire haulikkoammunta palomiehet kilpaurheilu Petri Huru poliisit Ampumaurheilu Kanada
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huru ja Junnila vaativat järkeä ampumaratojen ympäristölupakäytäntöihin

Mäenpää huoltovarmuudesta ja turvallisuuspolitiikasta täysistunnossa: Käteismaksaminen ja ampumaharjoittelu turvattava jatkossakin

Kansanedustaja Huru kahmii mitaleita Hollannissa kansainvälisissä ampumakisoissa

Mäenpää vie tietoisuutta EU:n toisesta lyijyasetuksesta kansainväliselle tasolle: Moninaisia uhkakuvia niin viranomaisille kuin kansalaisillekin
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.