Artikkeli kuva

Ken hallitsee siemeniä, hallitsee ruoantuotantoa

05.03.2014 |10:12

EU ja Yhdysvallat käyvät parhaillaan vapaakauppaneuvotteluja. Vaikka sopimusta kutsutaan vapaakauppasopimukseksi, kyse on myös paljon muusta.

Ylikansallisten yhtiöiden valtaa halutaan kasvattaa Euroopassa. Rajat ovat jo käytännössä auki, tulleilla on lähinnä vaikutusta esimerkiksi maataloustuotteiden hintoihin. Investointisopimuksiin ollaan enimmäkseen jo nyt tyytyväisiä. Amerikkalaisyhtiöt siis haluavat eroon eurooppalaisesta kuluttajansuojasta. Riitatapaukset antaisivat amerikkalaisille yrityksille mahdollisuuden haastaa yrityksiä oikeuteen.

Elintarvikejätti voisi haastaa myös valtioita oikeuteen, jos esimerkiksi geenimanipuloidun (GM) kasvin tuonnin kieltäminen vaarantaa nykyiset tai tulevat tuotot. Emme tiedä, millaiset mittasuhteet tämä saa. Varmasti tätä tullaan käyttämään hyväkseen. Riitatapauksia eivät ratkaise kansalliset tuomioistuimet, vaan erityiset välimiestuomioistuimet. Niissä työskentelee leegio kalliisti palkattuja juristeja, joilla on tiiviit yhteydet yhtiömaailmaan.

EU on valitettavasti jo päättänyt puoltaa GM-maissin tuontia Eurooppaan. Tällaisen maissin turvallisuudesta on ristiriitaisia tietoja. Kuka tästä hyötyy? Yhtiöiden luomat siemenmonopolit. Siemenet ovat maailmassa arvokkaimpia luonnonvaroja.

Monille tärkeä peruste geenimuunneltujen kasvien vastustamiseen ovat niihin liittyvät valtasuhteet. GM-kasvit siirtävät kasvien käyttöoikeuksia paikallisyhteisöiltä ja julkiselta sektorilta yhtiöiden haltuun. Ken hallitsee siemeniä, määrää ruoantuotannosta. Suurin peluri GM-markkinoilla on Monsanto. Sille kuului vuonna 2007 noin 20 prosenttia maailman koko siemenkaupasta ja 85 prosenttia kylvetyistä GM-siemenistä. Yhtiö on hankkinut muita siemenyrityksiä omistukseensa määrätietoisesti. Monopoliasemansa turvin yhtiö voi myös huoletta nostaa hintoja. Monet viljelijät ovat kritisoineet sitä, että siemenyhtiöt eivät anna heille enää vaihtoehtoa.

Lajikkeiden tarjonta GM-vapaassa muodossa on vähentynyt merkittävästi.

Vielä 1990-luvun alussa suurella osalla yhdysvaltalaisista soijanviljelijöistä oli tapana säästää seuraavan vuoden kylvösiemenensä. Tämä on nyt rikollista, jos he kasvattavat yhtiöiden patentoituja siemeniä. Yhtiöt vaativat, että niiden siemenet ostetaan joka kevät uudelleen.

Globalisaatiota vastustavan liikkeen pitää muuttua tuhansiksi paikallisiksi liikkeiksi, jotka käyvät ruohonjuuritason taistelua monopoleja vastaan. Tarvitaan poliittista rakennetta, joka mahdollistaa paikallisen organisoinnin ja itsemääräämisoikeuden. Uusliberaali talousjärjestelmä pyrkii joka tasolla keskittämään, yhdistämään ja yhdenmukaistamaan. Tarvitsemme sellaista monimuotoisuutta, joka parantaa lähidemokratian vaikuttamismahdollisuuksia ja näin keinon ohjata omaa kohtaloamme.

Suomalaisilla ei missään olosuhteissa ole varaa luovuttaa kotoisten kasviensa ja niiden siementen omistusoikeuksia ulkomaille.  Turvallinen ja terveellinen lähiruoka vähentää terveyskuluja, siihen kannattaa panostaa.

LAURA HUHTASAARI


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää