

Matti Putkonen (vas), Paula Juka, Reijo Ojennus ja Raimo Vistbacka.
Kiitokset perustajajäsenille: ”Olette auraneet tietä, jota voidaan nyt isommalla autolla ajaa”
Tuumaustunnilla haastateltiin kolmea perussuomalaisten perustajajäsentä. Raimo Vistbacka entinen SMP:n liikenneministeri Harri Holkerin (kok.) hallituksesta muisteli aikoja 20 vuoden takaa. SMP oli juuri ajautunut konkurssiin, ja pettynyt puolueväki pohti jatkoa.
– Se oli vaikeaa aikaa. Erityisesti Soinin kanssa pohdittiin, että jatketaanko politiikassa vai ei.
Paula Jukalle oli selvää, että puolue kannatti perustaa.
– Oli itsestäänselvyys, että silloin mentiin ja perustettiin puolue. Ihan olen tyytyväinen, Juka myhäili.
Tuumaustunnin vetäjä, työmies Matti Putkonen kysyi Vistbackalta ohjeita nuorille, joilla ”sydän palaa ja kaikki halutaan heti”.
– Kannustan lähtemään politiikkaan mukaan. Omia mielipiteitä pitää tuoda esiin. Kaikki tulisi tehdä yhdessä. Yksinäisenä sutena huutelu ei ole hyvästä. Usein huutelijat ja arvostelijat menevät ”omaan vipuunsa” ja jättäytyvät sitten syrjään. Toivon, että monen ajatukset tulisivat paremmin esille siten, että asiat tuotaisiin yhteisesti käsiteltäväksi. Tulos olisi lopulta parempi.
Tuumaustunnille osallistui myös perustajajäseniin kuuluva Reijo Ojennus. Ojennus toivoi, että puoluekokouksen keskusteluissa keskitytään olennaisuuksiin, kuten henkilövalintoihin – ja ettei mitään jää hampaankoloon. Paula Juka puolestaan toivoi, että puoluekokouksista jäisi mieleen yhtenäisyys: että meillä on nuoret ja naiset – ja toimimme yhdessä Suomen puolesta. Myös Ojennus painotti yhtenäisyyden merkitystä.
Tuumaustunnin lopuksi Putkonen kiitti osallistujia:
– Kiitokset Reijolle, Paulalle ja Raimolle. Olette auraneet tietä, jota voidaan nyt isommalla autolla ajaa.
Veli-Pekka Leskelä
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.