

LEHTIKUVA
Kolme lasta kuollut lasten tanssitunnille tehdyssä veitsi-iskussa Luoteis-Englannissa – epäillyllä afrikkalaistausta
Englannissa on äskettäin tapahtunut kaksi veitsihyökkäystä, joita voisi helposti luulla tyypillisiksi terrori-iskuiksi, mutta joiden yhteydessä poliisi ja media eivät ole löytäneet terroristista tai rasistista motiivia. Päinvastoin: mediassa on pyritty heti korostamaan, että kyseessä ei ole terroriteko. Paikalliset poliitikot ovat pyytäneet välttämään ”turhia spekulaatioita”.
Maanantaina Southportin merenrantakaupungissa Liverpoolin pohjoispuolella pidettiin lasten tanssikurssi. Paikallisella tanssistudiolla pidetylle Taylor Swift -teemaiselle kurssille oli ilmoittautunut kaksikymmentäviisi 6-11-vuotiasta lasta.
Juuri kun kurssi oli puolen päivän aikaan päättymässä, paikalle ajoi taksi, jonka kyydistä nousi huppariin ja koronamaskiin pukeutunut mies, joka jätti taksimatkansa maksamatta ja ryntäsi sisälle tanssistudioon puukottamaan lapsia. Myös paikalla olleet kaksi aikuista saivat veitseniskuja yrittäessään estää hyökkääjää.
Iskussa kuoli kolme lasta. Kuusi- ja seitsenvuotiaat tytöt kuolivat välittömästi veitseniskuihin. Kolmas tyttö, yhdeksänvuotias, kuoli sairaalassa tiistaiaamuna. Poliisin mukaan viisi lasta ja kaksi aikuista on yhä kriittisessä tilassa, kertoo BBC.
Poliisi ei julkista epäillyn nimeä
BBC:n mukaan veitsihyökkäyksestä epäillään 17-vuotiasta nuorukaista, joka on syntynyt Walesissa ruandalaisille vanhemmille. Koska kyse on alaikäisestä epäillystä, poliisi ei julkista hänen nimeään. Perhe muutti Southportin alueelle kymmenisen vuotta sitten. Toimittajat ovat jo ehtineet haastatella perheen entistä naapuria, jonka mukaan kyseessä on ”ihana pariskunta”, jolla on ”normaaleja lapsia”.
Sosiaalisessa mediassa on poliisin mukaan levitetty väärää nimeä epäiltyyn liittyen. Somessa on myös väitetty epäillyn olevan viime vuonna laittomasti maahan tullut siirtolainen, mikä ei siis pidä paikkaansa. Epäillyn on väitetty myös olleen ”MI6:n terroristilistalla”. Kotimaisen terrorismin vastaista tiedustelua hoitava poliisiviranomainen on kuitenkin MI5, ei MI6.
Ensimmäisessä poliisin järjestämässä tiedotustilaisuudessa Liverpoolin alueen poliisipäällikkö Serena Kennedy sanoi, että vaikka tapausta ei tutkita terrorismirikoksena, terrorismin vastaisen yksikön poliisit ovat tarjonneet apuaan tutkinnassa. Poliisipäällikön mukaan hyökkäyksen motiivi ei ole vielä selvillä.
Poliisi: ”Ei liity terrorismiin”
Kyse on siis tapauksesta, jossa epäilty matkustaa taksilla kymmenen kilometrin päähän kotoaan ollakseen tiettyyn aikaan tanssistudiolla puukottaakseen siellä olevia lapsia. Teko on selvästikin ollut etukäteen suunniteltu ja se vaikuttaisi äkkiseltään katsoen tyypilliseltä terroriteolta.
Siitä huolimatta poliisi sanoo heti ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa samana päivänä, että tapausta ei tutkita terrorismirikoksena. Media tietenkin toistaa tämän tiedon. Suomessa Yle painottaa heti otsikon alla ingressissä, että ”poliisin mukaan teko ei tämän hetkisen tiedon perusteella liity terrorismiin”.
Pioneeriupseeria puukotettiin kasarmin lähellä
Viikko sitten tiistaina Lontoon lähellä Gillinghamissa tapahtui veitsi-isku, jossa kohteena oli pioneerijoukkojen everstiluutnantti. Nelikymppinen upseeri oli lähtenyt asepuvussa iltakävelylle vaimonsa kanssa. Pariskunta asuu lähellä pioneerikoulun kasarmia.
Yhtäkkiä paikalle oli tullut moottoripyörällä liikkuva, kommandopipoinen mies, joka oli hyökännyt upseerin kimppuun takaapäin ja iskenyt häntä veitsellä toistakymmentä kertaa. Vaimo oli yrittänyt hätistellä hyökkääjää pois miehensä kimpusta. Vakavia vammoja saanut upseeri vietiin helikopterilla sairaalaan.
”Liittyy ehkä mielenterveysongelmiin”
Poliisi on pidättänyt 24-vuotiaan nigerialaistaustaisen miehen epäiltynä murhan yrityksestä. Sisäministeriö on BBC:n mukaan kertonut, että puukotusta ei tutkita terroritekona. Poliisi ei sulje terrorismin mahdollisuutta kokonaan pois, mutta arvelee teon johtuneen mielenterveysongelmista.
Epäilty nähtiin ajamassa moottoripyörällään pioneerikoulun kasarmin lähellä jo tunti ennen hyökkäystä, ikään kuin hän olisi etsinyt sopivaa uhria. Hänellä oli mukanaan peräti viisi keittiöveistä, joista suurinta silminnäkijä kuvaili ”viidakkoveitseksi”.
Jos uhrin ja epäillyn ihonvärit olisivat päinvastoin, ainakin Suomen media etsisi teolle syytä rasismista. Mutta tässä tapauksessa terroristista tai rasistista motiivia ei näytä löytyvän.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Algerialaismiehen veitsi-isku lapsia kohtaan oli viimeinen pisara irlantilaisille

Irlantilaiset saivat tarpeekseen laittomista siirtolaisista – huoli omasta selviytymisestä ajaa kantavästön barrikadeille

Mannheimin verinen veitsi-isku oli Saksassa yksi monista – poliitikot vaativat islamistien karkottamista ja rajua muutosta siirtolais- ja maahantulopolitiikkaan

Taas hyökkäys Saksassa: Afgaani puukotti ukrainalaisnaista – Taleban lupaa ottaa karkotettavat vastaan

Onni Rostilan analyysi median valikoivasta värisokeudesta: Miksi George Floydista sai suuttua, mutta Englannin lapsipuukotuksesta ei?
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















