Käynnissä olevat sodat ja niiden monet vaikutukset tulevat suomalaisten arkeen aiempaa kouriintuntuvalla tavalla. Lennokkien putoilu Suomeen ihmetyttää ja tulipalojen palokaasut yskittävät Karjalassa. Bensapumpulla hinta on noussut. Aiemmat energiakriisit ylittävää shokkia pidetään mahdollisena. Mitä tekee Euroopan keskuspankki vastauksena yllämme olevaan kriisiin, joka vaarantaa talouskasvun? Valmistautuu tietenkin nostamaan korkoja, kuinkas muuten.
Samaan aikaan pitäisi jostain löytää 10 miljardin vuotuiset menoleikkaukset tai veronkorotukset, Jos sekään riittää. Muuten ei julkinen talous pysy pitkällä aikavälillä pystyssä, puolustusmenoja ei voida korottaa ja Ukraina jää ilman tukea.
Ei ihme, että ajatuksiin ja puheisiin hiipii rikkaiden syöminen, puolustusmenojen korottamisen peruminen, yhteistyö Moskovan kanssa ja vaikka eläkesijoitusvarallisuuden käyttö ”kasvutoimenpiteisiin”. Ei niinkään meillä Suomessa, mutta monessa muussa maassa – myös EU-jäsenmaissa.
Yhdysvalloissa Eurooppa tuntuu etäiseltä ja maa kokee jo osansa tehneen maailmansodissa ja ihmisiän kestäneessä kylmässä sodassa. Euroopan puolustaminen omalla kustannuksella riittää jo USA:lle. Kyse ei ole enää pitkään aikaan ollut Donald Trumpista, vaan siitä, että velkataakat käyvät Yhdysvalloissakin kohtuuttomiksi tällä menolla.
On epäselvää, löytyykö Euroopasta poliittista tahtoa kieltäytyä niiltä tuhon poluilta, joita meille tarjotaan. Pahimmalta vältytään, jos rivit pysyvät kasassa. Jos rivit eivät pysy kasassa, paha voi päättää kokeilla, ja siinä kävisi kaikille huonosti.
Ehkäisevä varustautuminen ja sen mahdollistama talouskuri sekä niiden tekemättä jättäminen, ovat molemmat raskaita valintoja.
Koronnostoilla sotaa energiakriisejä vastaan
Kuten edellä tuli mainittua, korkojen odotetaan nousevan. Helsingin Sanomien pääkirjoitus toivoi viisautta EKP:n päättäjille, ettei taloutta ajettaisi koronnostoilla karille. Tämä on hyvä toive ja siihen on helppo yhtyä.
Keskuspankkien eräänlaisen ohjesäännön eli Taylorin säännön mukaan sopiva keskuspankkikorkotaso olisi Suomelle ollut jo jonkin aikaa 0,25 prosenttia. Nyt se on kaksi prosenttia, ja EKP:n odotetaan sitä nostavan tämän vuoden aikana. Korkotaso on millä tahansa mittarilla ollut Suomelle jo pitkän aikaa liian korkea. Tämä tuntuu lompakossa ja on Suomelle isompi ongelma kuin muille Euroopan maille. Suomessa kun velat ovat useimmiten vaihtuvakorkoisia.
Pian parikymmentä vuotta sitten USA:ssa riehui finanssikriisi, jonka iskut tunnettiin Euroopassakin. Euroopan keskuspankki päätti korottaa korkoja kahdesti voimakkaasti kallistuneen energian takia. Euroopan talous taipui yhteisvaluutan mahdollistamien kuplien puhjetessa. Sitten korot painettiin nollaan, sitten negatiiviseksi, ja rahaa alettiin painaa – sekin vasta 2015, kun USA teki sen jo 2008. Myös Venäjän sodan Ukrainaa vastaan laajetessa 2022 Euroopan keskuspankki päätti nostaa korkoja. Ja Iranin sodan myötä näyttää jälleen käyvän samalla tavalla.
Koronnostot ovat suoraan pois yritysten investointien kannatuslaskelmien tuloksesta. Työpaikkoja jää syntymättä, kotitalouksien tuloista entistä suurempi osa menee asunto- ja kulutusluottojen hoitamiseen. Valtiontalouden sopeuttaminen vaikeutuu, kun jättimäisen valtionvelan korkomenot muodostavat entistä suuremman osuuden budjetista.
Kuuluuko rahapolitiikka Hesarille vai poliitikoille?
Tästä ei ole pitkä aika, kun HS:n pääkirjoituksessa oltiin tyytyväisiä, kun EKP:n johtajavalintaa aikaistettiin Ranskan vaalien edelle. Hesarin mielestä oli ovela temppu, että demokratian tahto ei toteudu.
Tekoälyn mukaan toistuva teema HS:n pääkirjoituslinjassa on, että rahapolitiikka on asiantuntijavaltaa ja että on riski, jos poliitikot puuttuvat siihen. Keskuspankki on erityinen instituutio, joka on eristettävä poliittisesta vallasta.
Kuitenkin HS unohtaa oman toimintansa koko jupakassa. Lehti on vuosikymmenestä toiseen lobannut ensin eurojäsenyyden puolesta, sitten eurokriisipakettien puolesta ja viimeksi elpymispaketin puolesta. Euron pelastaminen ja Suomelle huonosti sopivan rahapolitiikan sietäminen ovat Hesarille maahanmuuton tapaisia superarvoja. Ainoat huomiota saavat nykyjärjestelmän arvostelijat ovat ne, jotka peräänkuuluttavat liittovaltiota. Sen yhteisvaluutta kieltämättä tarvitsisi pysyäkseen pystyssä. Hesarille kelpaa euron ongelmien ratkaisuksi vain liittovaltio. Hesarin käsitys on, että sisäiset devalvaatiot eivät euromaiden ongelmia ratkaise, mutta ne ostavat aikaa liittovaltion perustamiselle.
Helsingin Sanomat on vuosikymmenten ajan puffannut eurojäsenyyttä äänestäjille, samoin elikeinoelämän etujärjestöt. Tämä nykyinen järjestelmä on täsmälleen se, mitä ne ovat toivoneet. Siten elinkeinoelämän valitukset koronnousujen taloutta lamaavasta vaikutuksesta pitää sivuuttaa. Maksakoon valinnastaan. Neuvotelkoot osakkeenomistajiensa kanssa, onko tämä juuri se, mitä Suomi tarvitsee nyt ja jatkossa.
Kantta pitäisi raottaa mahdollisuuksille. Jos me emme voi luottaa siihen, että Euroopan keskuspankki asettaa Suomen taloudelle sopivan korkotason, eikö se pitäisi tehdä itse? Tai ainakin selvittää, millä edellytyksillä Suomi voi koskaan pärjätä, jos valuuttakurssi ja korkotaso eivät muodostu Suomen taloudellisen tilanteen perusteella. Työmarkkinoiden joustavoittaminen tuntuu lipsuvan puheissa pikemminkin neli- kuin kuusipäiväiseen työviikkoon, eikä sitä suhdanteita tasaavaa liittovaltiotakaan näy.
Olen keskusteluissa sanonut, että Suomi voi kestää väestön ikääntymisen, maahanmuuton, euron, Venäjän ja sosialismin tapaisia ongelmia 1-2, mutta ei viittä samanaikaisesti.