Artikkeli kuva

Uusi Demokratia -puolueen kannattaja seuraa ääntenlaskennan etenemistä. / Angelos Tzortzinis

Kreikan vaalitulos yllätyksetön, Syrizasta irronnut puolue jäämässä äänikynnyksen alle

20.09.2015 |22:33

Kreikan toiset parlamenttivaalit ovat ääntenlaskuvaiheessa. Kun äänistä on laskettu noin puolet, vasemmistolainen Syriza on saamassa 35,3 prosentin äänisaaliin. Toisella sijalla on konservatiivinen Uusi demokratia (28 prosentin kannatus).

Kaksikon jälkeen tulevat kauempana perässä äärioikeistolainen Kultainen sarastus (7,2 prosenttia) ja kommunistit (5,4 prosenttia). Parlamenttiin näyttäisi yltävän myös sosialidemokraattien Pasok (6,4 prosentin kannatus), keskusta-vasemmistolainen Joki, oikeistolainen Itsenäiset kreikkalaiset sekä uutena puolueena Keskustaunioni.

Ensimmäinen ennuste ilmoitettiin, kun äänistä oli laskettu hieman yli kolmannes. Sen mukaan Syrizan kannatus riittäisi 145 parlamenttipaikkaan. Toisena oleva Uusi demokratia jäisi 75 edustajapaikkaan. Huiman eron selittää Kreikan vaalitapa – suurimmalle puolueelle jaetaan 50 lisäpaikkaa.

Syrizasta irtaantunut Kansan yhtenäisyys näyttää jäävän kokonaan parlamentin ulkopuolelle kolmen prosentin äänikynnyksen vuoksi. Puolue on saamassa 2,8 prosenttia äänistä.

Mikäli Syriza olisi säilynyt yhtenäisenä, olisi se saattanut yltää yksinkertaiseen enemmistöön parlamentissa.

Tammikuun vaalien jälkeen Syriza sai 149 paikkaa. Syrizan alkuvuoden hallituskumppanina ollut Itsenäiset kreikkalaiset saisivat 10 paikkaa. Ennusteen mukaan vaalitulos on hienoista heiluntaa lukuunottamatta samanlainen kuin tammikuussakin.

Ääntenlaskenta jatkuu illan aikana.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
6.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
10.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää