Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Laaja brittikysely: Yli puolet haluavat brexitin toteutuvan

17.10.2019 |15:16

Suurin mielipidekysely sitten brexit-kansanäänestyksen kertoo, että 54 prosenttia briteistä haluaa kunnioittaa kansanäänestyksen tulosta. Projisoituna brexit-äänet voittaisivat nyt, jos aiheesta järjestetään toinen kansanäänestys. Kyselystä uutisoi muun muassa The Sun.

Brittikansanedustaja Michael Fabricant sanoo, että kyselyn tuloksissa näkyy brittien turhautuminen toistuviin viivästyksiin ja EU:n suhtautuminen brexitiin.

– Kansa haluaa aktualisoida brexitin. Niin haluan minäkin, Fabricant totesi.

Useampi brexitin kannattajista toivoo silti maan eroavan EU:sta jonkinlaisen sopimuksen kera. Brexit-osapuolet ovat koittamassa hieroa viime hetken sovintoa kyselyn teon aikoihin.

Britit ovat kuitenkin jakaantuneet kahtia pääministeri Boris Johnsonin erotaktiikasta. Osapuilleen yhtä moni on pääministerin kanssa samaa mieltä siitä, että brexit toteutuu sopimuksella kuin ilman kuin vastustaa tätä taktiikkaa.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
9.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17
10.
Suomen uutiset logo

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla

03.09.2026 |12:21

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää