Le Pen uumoilee seuraavaa yllättävää vaalitulosta Eurooppaan

15.11.2016 |22:40

RANSKA | Kansallisen rintaman puheenjohtaja Marine Le Pen arvelee yllätyksen muhivan ensi kevään Ranskan presidentinvaaleissa. Aiemmat yllätystulokset saatiin brexit-äänestyksessä ja nyt Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Le Pen hehkutti Donald Trumpin voittoa ”poliittiseksi vallankumoukseksi”, ja uskoi sen mahdollistavan aiemmin mahdottomana pidetyn vaalituloksen. Le Pen pyrkii Ranskan presidentiksi tulevissa vaaleissa.

Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelema Le Pen piti Trumpin voittoa yhtenä rakennuskivenä uuteen maailmaan, jonka on määrä syrjäyttää nykyinen maailma. Hän piti jokaista vaalia itse asiassa kansanäänestyksinä kansalle määrättyä kahlitsematonta globalisaatiota vastaan. Hänen mukaansa vaalitulokset ovat osoittaneet globalisaatiolla olevan rajansa.

Le Pen kritisoi multikulturistista yhteiskuntaa. Hänen mukaansa englanninkielisissä maissa fundamentalistinen islam etenee. Hänen vaihtoehtonsa olisivat itsenäiset kansallisvaltiot, jotka voisivat määrätä oman kohtalonsa.

EU sai kovapuheiselta Le Peniltä osakseen vielä ankarampaa kritiikkiä. Hän rinnasti EU:n Neuvostoliittoon, ja ennakoi ”Brysselin muurin” tulevan alas Berliinin muurin tapaan.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa

14.07.2026 |11:07
6.
Suomen uutiset logo

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin

15.07.2026 |12:08
10.
Suomen uutiset logo

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta

15.07.2026 |19:14

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää