

MPK
Maanpuolustuskoulutuksen kursseilla kova kysyntä – ”Selviä sähköttä” -viikonloppu täyttyi heti
Ennätysmäärä suomalaisia on hakeutunut maanpuolustuskoulutukseen ja erilaisiin kriisitilanteisiin valmentaville kursseille. Vielä viime syksynä esimerkiksi Maanpuolustusyhdistyksen järjestämä ”Selviä sähköttä” -kurssiviikonloppu jouduttiin perumaan osanottajien vähäisyyden vuoksi. Koronakin lienee tuolloin vaikuttanut asiaan. Mutta nyt seuraava, toukokuussa alkava kurssi on ääriään myöten täynnä.
”Lisääkin väkeä olisi ollut tulossa, jouduimme sulkemaan ilmoittautumiskanavamme kesken kaiken”, kertoo Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiirin valmiuspäällikkö Tapio Lakela. Mukaan mahtuu kerralla 35 henkeä, toinen mokoma olisi jo jonossa.
Selviä sähköttä -kurssi on saanut erityisesti naiset liikkeelle: heitä on 80 % ilmoittautuneista. Ikähaitari näyttää leveältä, nuorimmat osanottajat ovat reilusti alle kolmikymppisiä ja vanhin 70-vuotias.
”Kovin monella naisella ei ole asevelvollisuutta suoritettuna, ja silloin tällainen yleinen kriisivalmiuskoulutus on hyvä vaihtoehto. Asevelvollisuuden suorittaneet hakeutuvat mielellään esimerkiksi kiväärin perusammuntakursseille, jonne on tälläkin hetkellä suoranainen ryntäys”, jatkaa Lakela.
Vaikka hätäilyyn tai paniikkiin ei ole syytä, Lakela ymmärtää kansalaisten tarpeen varautumiseen.
”Moni haluaa tehdä ja kokea jotakin konkreettista. Toisille se on hiljentymistä vaikkapa kirkossa, toinen opettelee uusia arjen selviämiskeinoja, kolmas puolustukseen liittyviä asioita.”
Selviä sähköttä -kurssi järjestetään Vekarajärvellä ja se kestää yhden viikonlopun.
Maanpuolustusyhdistyksestä kerrotaan, että kurssin jälkeen osallistuja osaa varautua sähkökatkokseen ja tietoliikenneyhteyksien katkeamiseen, osaa käyttää varavoimakoneita, on perehtynyt vaihtoehtoisiin ruuanlaittotapoihin ja raaka-aineisiin ja tietää, miten pysyä lämpimänä ja huolehtia hygieniasta poikkeusoloissa.
Mai Allo
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Mihin tehtäviin määrättäisiin suomalaisnaiset, jotka eivät ole suorittaneet vapaaehtoista asevelvollisuutta?

Junnila vaatii asevelvollisuutta myös ahvenanmaalaisille: ”Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa ei ole enää perusteita ahvenanmaalaisten erivapaudelle”

Puolustusvaliokunta vaatii lainsäädäntömuutoksia ja rahoitusta vapaaehtoisen maanpuolustuksen lisäämiseksi – ”On Suomen etu, jos pystymme varautumaan kriiseihin mahdollisimman monipuolisesti”

Maanpuolustuskoulutus tarvitsee resursseja ja lakimuutoksia koulutuksen edistämiseksi – perussuomalaisilta toimenpidealoite

Ministeri Saarikko kieltäytyy vastaamasta kysymykseen sähköisten apulaitteiden toiminnasta – Laakso: Miten estetään sähkökatkoista aiheutuvat kuolemat?
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












