

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Koponen: Drone-yksiköt osaksi maanpuolustusta
Puolustusvoimat on lieventämässä varusmiesten fyysisiä vaatimuksia. Uudistuksen jälkeen sotilastehtäviin olisi mahdollista päästä fyysisistä rajoitteista huolimatta. Kansanedustaja Ari Koponen edottaa että varusmiespalveluksen voisi tulevaisuudessa suorittaa myös drone-operaattorina.
– Ukrainan sodassa käytössä olleet dronet, eli miehittämättömät ilma-alukset, ovat saaneet merkittävää taistelumenestystä. Dronet ovat muutenkin yleistyneet sotilaskäytössä sillä ne ovat edullisia, tarkkoja ja tehokkaita, eikä hyökkääjä menetä ihmishenkiä, vaikka ilma-alus ammuttaisiin alas tehtävän aikana, kuvailee Ari Koponen.
– Rannikkopuolustukselle lennokit ovat aivan elintärkeä väline ja sopisivat tiedusteluun, valvontaan, vartiointiin ja maalinosoitukseen.
Järjestelmät kehittyvät nopeasti
Koposen mukaan Suomen tulee tehdä kaikkensa pysyäkseen sotilasteknologian kehityksessä mukana. Dronejen toimintaa on tutkittu ja testattu Puolustusvoimissa jo 15 vuoden ajan.
– Dronet tulevat jatkuvasti ajankohtaisemmiksi, mutta mitään konkreettisia muutoksia joukkorakenteeseen ei ole tehty eikä varsinaisia drone-yksiköitä perustettu, harmittelee Koponen.
Isänmaa on kaikkien asia
Drone-yksiköissä voisi Koposen ehdotuksen mukaisesti palvella nuoria, jotka nyt karsiutuvat varusmiespalveluksesta pois fyysisen toimintakyvyn takia.
– Mahdollisimman monelle asevelvolliselle tulisi löytää sopiva maanpuolustuksellinen tehtävä. Tässä olisi myös rako uusille bisnesmahdollisuuksille ja työpaikoille. Isänmaan asia on meidän kaikkien asia, Koponen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen vaatii jalkaväkimiinoja takaisin: ”Puolustukseen tarvitaan nyt kaikki mahdollinen kapasiteetti”

Sivarista takaisin reserviin – Ronkainen: Onko reserviläisen siviilipalvelukseen hakua mahdollista perua?

Meri ja Ronkainen: Ampumaratojen riittävyys varmistettava

Maanpuolustuskoulutuksen kursseilla kova kysyntä – ”Selviä sähköttä” -viikonloppu täyttyi heti

Purra: Mihin tehtäviin määrättäisiin suomalaisnaiset, jotka eivät ole suorittaneet vapaaehtoista asevelvollisuutta?

Junnila vaatii asevelvollisuutta myös ahvenanmaalaisille: ”Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa ei ole enää perusteita ahvenanmaalaisten erivapaudelle”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












