Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Mäenpää korostaa: Suomi lisää Nato-läsnäoloa, mutta pitää varusmiehet kotimaassa

18.03.2026 |16:57

Eduskunta käsitteli tiistaina valtioneuvoston selontekoa Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2027. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää huomautti puheenvuorossaan, että Puolustusvoimat aikoo hoitaa osallistumisen palkatulla henkilöstöllä ja vapaaehtoisilla sopimussotilailla reservistä. Varusmiehet eivät osallistu näihin tehtäviin.

Juha Mäenpää muistutti myös, että Puolustusvoimien vuoden 2026 sotilastiedustelun julkisen katsauksen mukaan Venäjän ja lännen pitkään jännitteiset ja Venäjän hyökkäyssodan äärimmilleen kärjistämät suhteet jatkuvat erittäin heikkoina ja että Venäjä jatkaa laaja-alaista vaikuttamistaan Euroopassa. Vastakkainasettelu lännen kanssa näkyy yhä selvemmin Itämeren alueella, jossa jännitteet ovat lisääntyneet vuodesta 2022 alkaen.

Naton rauhan ajan tehtävät korostuvat vaikeina aikoina

Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävien tavoitteena on osoittaa muun muassa valmiutta, puolustuskykyä ja yhtenäisyyttä. Pelotetta ylläpidetään, kehitetään ja osoitetaan säännöllisellä harjoittelulla, yhteisillä operaatioilla ja läsnäololla.

– Sotilastiedustelun julkisuuteen antamista tiedoista käy selvästi ilmi, että vaikeaan turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen ei ole luvassa nopeaa helpotusta. Venäjän hyökkäyssota ja sen johdosta Euroopan turvallisuustilanteessa tapahtunut muutos onkin korostanut Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävien merkitystä, ja läsnäoloa on lisätty itäisen sivustan jäsenmaissa, Mäenpää totesi.

Aluksilla ei ole asepalvelusta suorittavia

Suomi on osallistunut Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuodesta 2024 lähtien lähinnä Ilmavoimien ja Merivoimien panostuksin. Vuonna 2027 Puolustusvoimien on tarkoitus osallistua Naton merellisellä vastuualueella pysyvän laivasto-osaston ja pysyvän miinantorjuntaosaston tehtäviin.

– Osallistuminen on suunniteltu tehtäväksi palkatulla henkilöstöllä ja vapaaehtoisesti reservistä palkattavilla sopimussotilailla. Varusmiehiä ei siis tulla näissä tehtävissä näkemään. Asiasta kiinnostuville reserviläisille tehtävät tarjoavat mahdollisuuden kehittää omia sotilaallisia kykyjään, Mäenpää huomautti.

Suomalaiset työskentelevät tehtävistä riippuen osastojen aluksilla, Katanpää-luokan miinanetsijäaluksella tai mahdollisesti Hamina-luokan ohjusveneellä. Niihin osallistuvien suomalaissotilaiden määrä olisi joitakin kymmeniä. Tehtäviä suorittavat Merivoimien alukset ovat aseistettuja.

Maavoimat keskittyvät Suomen alueeseen

Ilmavoimia tai Maavoimia ei ole tarkoitus ensi vuonna hyödyntää Suomen ulkopuolella Naton rauhan ajan tehtävissä. Maavoimien osalta tarkoituksenmukaista on etenkin nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa itäisen sivustan jäsenmaana keskittää toiminta Suomen alueelle.

– Suunta on pikemminkin Suomeen päin. Naton rauhan ajan tehtäviä toteuttavia eteentyönnettyjä maavoimajoukkoja hyödynnetään Suomessa. Hiljattain kerrottiin Naton FLF-joukkojen esikunnan perustamisesta Rovaniemelle. Varsinaiset joukot ovat läsnä Suomen alueella harjoitusperusteisesti tai turvallisuustilanteen edellyttämällä tavalla. Joukkojen toimintaan Suomessa ovat ilmoittaneet osallistuvansa kehysvaltio Ruotsin lisäksi Iso-Britannia, Italia, Ranska sekä muut Pohjoismaat, luetteli Mäenpää.

Naton merivoimaosastoihin ei tällä hetkellä kohdistu niiden normaaliin toimintaan verrattuna poikkeavia uhkia. Turvallisuustilanteen muutokset ovat kuitenkin aina teoriassa mahdollisia. Perussuomalaisen kansanedustajan mielestä ei silti ole mitään syytä liioitella uhkakuvia, vaan realistisesti tiedostaa ne.

– Puolustusvoimilla on mahdollisuus vetää joukko pois, mikäli kansallinen puolustus sitä edellyttäisi. Merivoimien osallistuminen kyseisiin Nato-tehtäviin ei siis vaaranna Suomen maanpuolustusta, painotti Mäenpää vielä lopuksi.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Suomen Nato-politiikan on rakennuttava kansallisen edun pohjalle – Bergbom: Nato-jäsenyys tuo Suomelle sekä turvaa että vastuuta

17.03.2026 |15:16
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset: Nato lisää arjen turvallisuutta – poliisin reservi ja ampumarataverkosto turvaavat Suomen

25.11.2025 |17:29

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
3.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
4.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää