

Kuvankaappaus ELYn mainosvideolta.
Mainosvideoita Suomesta turvapaikanhakijoille arabian, darin ja tigrinjan kielillä – pieni paikkakunta on hyvä paikka lepäillä
ELY-keskus julkaisi äskettäin mainosvideon, jossa hehkutetaan pienten paikkakuntien turvapaikanhakijoille tarjoamia palveluita.
”Pieni paikkakunta – hyvä asua, helppo kulkea” -videolla pienillä paikkakunnilla asuvat maahanmuuttajat kertovat elämästään. Tarkoituksena on houkutella myönteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita muuttamaan pieniin kuntiin.
Videosta on neljä eri kieliversiota: arabia, dari, tigrinja ja selkosuomi. Dari on paštun ohella Afganistanin toinen virallinen kieli. Tigrinja puolestaan on pääasiassa Kaakkois-Eritreassa ja Pohjois-Etiopiassa puhuttu kieli.
Lepäilyä ja leivonnaisia
Videolla ilmeisesti Syyriasta tulleet pakolaiset kertovat elämästään Suomessa.
– Kun olimme tulleet Suomeen, lepäilimme noin kolme kuukautta.
Sen jälkeen oli aika mennä suomen kielen kurssille. Nainen kertoo käyneensä kurssia puoli vuotta ja jääneensä sitten vastasyntyneen lapsen kanssa kotiin. Lapsia pariskunnalle onkin siunaantunut oikein kahden sohvan täydeltä.
Puolitoista vuotta synnytyksen jälkeen opinnot jatkuivat kokin ammatin opiskelulla. Opiskelu oli naisen mukaan mielenkiintoista.
Mukavaa puuhaa on riittänyt opintojen jälkeenkin. SPR on järjestänyt tulijoille kahvilan, jossa he käyvät joka sunnuntai myymässä leipiä ja makeita leivonnaisia.
Tulevaisuuden suunnitelmissa on syyrialaista ruokaa tarjoavan ravintolan perustaminen.
Pudasjärvi palvelee
Videon toinen tarina tulee Pudasjärveltä, jossa maahanmuuttajapalvelut toimivat erinomaisesti. Maahanmuuttajien palvelutoimistossa opetetaan, miten lomakkeita täytetään, miten laskuja maksetaan ja miten lääkäriin varataan aika. Mikä parasta, kaikki nämä palvelut ovat saatavilla tulijan omalla äidinkielellä.
Videolla korostetaan pikkupaikkakuntien hyviä liikenneyhteyksiä. Tämä tieto on epäilemättä lohdullinen läpi koko Euroopan tuhansia kilometrejä vaivalloisesti taivaltaneille turvapaikanhakijoille.
Reilut kahdeksan minuuttia kestävän videon voi katsella tästä linkistä.
”EU-massit” kotiin
Videon perimmäinen kohderyhmä ja tavoite saattavat jäädä vähän hämäriksi, mutta pohjimmiltaan kyse on siitä, että EU ottaa suomalaisilta verorahoja jäsenmaksujen muodossa ja käyttää osan näistä rahoista erilaisten EU-projektien rahoittamiseen.
Tässä on kyseessä EU:n Turvapaikka-, maahanmuutto-ja kotouttamisrahaston (AMIF) rahoittama OSKU-hanke (Täsmäohjaus pakolaisten kuntaan siirtymisen tueksi).
Massit tästä mainosvideosta nappasi turkulainen Mainostoimisto SST Oy.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













