Artikkeli kuva

Martti Mölsä: Kansanedustajien palkkoja leikattava

27.08.2013 |12:29

Perussuomalaisten kansanedustaja Martti Mölsä kirjoittaa blogissaan, että Suomen liittyminen Euroopan unioniin ja euroon on käynyt suomalaisille liian kalliiksi. Mölsä siteeraa kirjoituksessaan Sammon konsernijohtaja Kari Stadighia, jonka mukaan Suomen 25 vuotta kestäneen nousuputken jälkeen edessä on 10 vuoden lasku.

– Nyt on kilpailukyvyn palautustalkoot ja velkaantumisen pysäyttäminen edessä. Tämän minä kuten moni lukijakin on tiennyt kauan sitten. Ei tässä mitään uutta ole.  Jos valtion velka ylittää ensi vuonna 100 mrd. euron rajan, niin samalla ylittyy 60 % raja bruttokansantuotteesta, jolloin olemme Kreikan tiellä ja EU sanelee meille ehdot, Mölsä huomauttaa blogissaan.

Lääkkeeksi kansanedustaja tarjoaa muun muassa julkisen hallinnon lomarahan poistamista ja viiden vuoden irtisanomissuojan kumoamista kuntaliitosten yhteydessä. Mölsä ehdottaa myös alv-velvollisen alarajan nostoa 25 000 euroon ja huojennuksen tulorajan korottamista 50 000 euroon sekä osakeyhtiöiden yhteisöveron kaltaista helpotusta myös pienyrittäjille.

Mölsän ”listalla” Kela-maksu palautetaan yksityissektorille, omaishoidon tuki kolminkertaistetaan ja tehtävät siirretään Kelalle, varallisuusvero palautetaan, huviveneille asetetaan vero, valtionyhtiöiden johtajien palkoille asetetaan yläraja ja kansanedustajien palkkoja leikataan 10 prosentilla.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”

13.05.2026 |12:29
7.
Suomen uutiset logo

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa

18.05.2026 |13:51
8.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?

19.05.2026 |11:50

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää