

MATTI MATIKAINEN
Viikon 24/2016 luetuin
Meri irakilaisperheen nostattamasta kohusta: ”Sattuipa sopivasti – juuri kun perheenyhdistämisiä ollaan kiristämässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri sanoo median ”löytäneen sopivasti” somessa kohutun irakilaisperheen – juuri kun eduskunta käsittelee ulkomaalaislain muutoksia. Esityksessä ehdotetaan mm. pakolaisten perheenyhdistämisten kiristämistä.
– Media on tullut kesken käsittelyn vahvasti esille ja etsinyt irakilaisen perheen, joka ei täytä perheelle asetettuja toimeentuloedellytyksiä eikä muitakaan perusteita perheenjäsenten oleskeluluville ole. Perheeseen kuuluu aiemmin 7 vuotta sitten turvapaikan saanut isä sekä äiti ja 3 -vuotias lapsi ja vastasyntynyt lapsi. Perheen äiti ja 3-vuotias lapsi ollaan käännyttämässä. Vastasyntyneen osalta päätöstä ei ole vielä tullut, Meri kirjoittaa blogissaan.
Äidillä tukiverkosto kotimaassa
Maahanmuuttoviraston päätöksessä korostetaan, että perhe on hankkinut lapsia, vaikka vanhemmat tiesivät, että oleskeluluvan saaminen on epävarmaa.
– Perheen äidin osalta todetaan, että olet terve, työkykyinen nainen. Sinulla on miespuoleisista sukulaisista koostuva turvaverkko kotialueellasi. Asiassa ei ole esitetty perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Lisäksi perheen äiti ja kolmevuotias lapsi eivät ole vaarassa Irakissa, vaikka perheen isä onkin. Siksi he eivät ole viraston mukaan tarvitse suojelua, Meri kirjoittaa.
– Äiti ja perheen 3 vuotias lapsi voisivat saada oleskeluluvan myös ”yksilöllisestä, inhimillisestä syystä”, mutta sellaista ei tässä tapauksessa ole. Päätöksessä korostetaan, että perhe on hankkinut lapsia, vaikka vanhemmat tiesivät, että oleskeluluvan saaminen on epävarmaa.
Lapset syntyneet isän muuton jälkeen
Helsingin Sanomien jutussa (5.6.2016) kerrotaan, että perheen isä sai turvapaikan 7 vuotta sitten, koska hän oli ammattiurheilija ja hänen joukkueensa oli vaarassa. Pyöräilyjoukkueessa, johon hän kuului, oli alun perin 15 ihmistä. Heistä 11 tapettiin ja neljä sai turvapaikan Euroopasta.
– Lapset ovat siis syntyneet useita vuosia isän tänne muuton jälkeen. Asiassa ei käy ilmi, milloin perheen äiti on Suomeen tullut turvapaikkaa hakemaan. Ilmeisesti vasta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, Meri kertaa.
Miksi Orpo puuttuu asiaan?
Päätöksistä on valitettu hallinto-oikeuteen, mutta valitus ei mennyt läpi. Parhaillaan perhe odottaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä valitusluvasta ja käännytyspäätöksen täytäntöönpanokiellosta.
– Miksi sisäministeri Petteri Orpo on vaatinut asiassa selvitystä? Asian käsittely on kesken tuomioistuimessa. Normaali käytäntö on, että yksittäisiin viranomaisten päätöksiin ei poliittisella tasolla eikä varsinkaan ministeritasolta puututa, Meri painottaa.
– Normaali vastaus kaikissa ministeriöön tulevissa yksittäistä asiaa koskevissa tiedusteluissa on, että ministeriö ei voi puuttua yksittäisiin ratkaisuihin. Tämän vastauksen ovat saaneet tuhannet Suomen kansalaiset, jotka kääntyvät ministeriön puoleen.
Linja pidettävä painostuksen alla
Myös oppositio – erityisesti SDP ja vihreät – on julkisuudessa kauhistellut perheen tarinaa.
– Me emme kukaan edes tiedä julkisuudessa olevien tietojen perusteella koko tarinaa – ja jo nyt osa poliitikoista on takajaloillaan ja vaatimassa vireillä olevaan hallituksen esitykseen muutoksia kevyempään perheenyhdistämistä helpottavaan suuntaan.
– Hallituksen maahanmuuttolinjauksia on oppositiosta moitittu liian tiukoiksi. Saa nähdä, kestääkö kaikkien hallituspuolueiden kansanedustajien linja hallituksen esityksen takana vai muuttuuko se julkisen painostusyrityksen edessä niin, ettei kiristyksiä uskalleta tehdä, Meri toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turvapaikkakriisiä padotaan – perheenyhdistäminen vaikeutuu

Halla-aho: ”Kiristykset pikaisesti käyttöön – ennen kuin perheenyhdistämisruletti lähtee pyörimään”

Leena Meri: Hallituksen esityksen perheenyhdistämisestä tulisi mennä sellaisenaan läpi

Meri: Pakolaissopimukset uusiksi – ”Väärinkäytösten, piilottelun ja rahastamisen on loputtava”

Meri ei hyväksy laittomasti maassa oleville järjestettäviä keräyksiä: ”Kielteisen päätöksen saaneilla on velvollisuus poistua maasta”
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













