

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Meri: Mitä Suomi hyötyy haittamaahanmuutosta?
Helsingin Sanomat kirjoitti tänään, että lastensuojelu törmää pääkaupunkiseudulla yllättäviin ongelmiin vieraskielisten perheiden kanssa. Esimerkiksi kahdeksanvuotias ei tiennyt omaa nimeään, toisessa perheessä teinit pyörittivät yksin perhearkea.
Kulttuurierot maahanmuuttajien ja suomalaisten välillä ovat suuria. Espoon lastensuojelusta kerrotaan, että on kulttuureja, joissa yhteisö, veljet, siskot ja muut sukulaiset ovat kasvattaneet lasta. Myös viisivuotias on saatettu jättää hoitamaan vuoden vanhaa vauvaa, eikä siinä ole perheen mielestä mitään erikoista.
– Ihmettelenkin, että monet tahot haluavat silti lisää haitallista maahanmuuttoa, vaikka ongelmia on monella tasolla jo lapsesta asti, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri toteaa.
Hyödytöntä ja kallista maahanmuuttoa
Meri ihmettelee, miten Suomi hyötyy taloudellisesti, kulttuurisesti tai sosiaalisesti maahanmuutosta, joka maksaa koko ajan enemmän erilaisten palveluiden ja tulkkausten vuoksi.
– Voisiko joku, joka puhuu suomalaisten alhaisesta syntyvyydestä ja haitallisen maahanmuuton lisäämisen tarpeesta vastata, miksi tarvitsisimme lisää tällaista maahanmuuttoa?
– Miten se vastaa mihinkään ongelmaan, kuten Suomen työllisyyden ja talouden paranemiseen, asumisen hinnan jatkuvaan kallistumiseen, Suomen velkaantumiseen, huoltosuhteen vääristymiin, kulttuurien törmäämisen ongelmiin jne? Meri kysyy ja sanoo jäävänsä odottamaan epätodennäköistä vastausta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immoselta ja Puistolta ratkaisuja työvoiman kohtaanto-ongelmaan: Haittamaahanmuutto kuriin – ”Asuntoja töissä käyville suomalaisille”

PS: Ei suomalaisille köyhille tai kodittomille ole pystytetty vastaanottokeskuksia tarjoamaan heidän tarvitsemiaan palveluita – ”Sairaat ja vanhukset jätetään heitteille”

Halla-aho: Suomi on suomalaisten rakentama ja suomalaisille kuuluva maa – haittamaahanmuutto on lopetettava

Suomalaisista 62 prosenttia kannattaa turvapaikan väliaikaisuutta – Halla-aho: Oleskelulupa on lakkautettava, jos suojelulle ei ole tarvetta
Viikon suosituimmat

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Antikainen: Kulttuurieliitin tekopyhyys – väärä kuva kaataa Miss Suomen, nyrkit eivät kaada räppäriä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.

Päivän Pointti: Häirintäkohu myllertää SDP:ssa – valtamedia kehysti häirinnän kaikkien puolueiden ongelmaksi

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Ulkomaalaistaustaisilla merkittävä yliedustus pääkaupunkiseudun vuokra-asunnoissa
Pääkaupunkiseudulle on kasaantunut selkeitä maahanmuuttajataustaisten ihmisten keskittymiä. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkimus osoittaa, että pääkaupunkiseudulla on jo 16 asuinaluetta, joissa enemmistö ARA-asukkaista, eli kaupunkien vuokra-asuntojen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Ajatolla kelpaa enää tupakan sytykkeeksi – ”Me näemme teidät ja maailma näkee teidät, pysykää vahvoina!”
Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Suomen Perustan tutkimus selvitti: Vieraskielisten määrä kasvaa vauhdilla pääkaupunkiseudulla – palkkatulot lähes puolet kantaväestöä heikompia
Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.













