Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Miko Bergbom vetoaa elinkeinoelämään: Ilman talouskasvua menetämme hyvinvointiyhteiskunnan

07.05.2025 |12:31

Hallitus päätti taannoin puoliväliriihessä mittavista veronalennuksista, jotka kohdistuvat niin yksittäisiin palkansaajiin kuin elinkeinoelämään. Tehdyillä veroratkaisuilla hallitus tavoittelee Suomelle nopeampaa talouskasvua. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbomin mukaan vain kestävä ja nykyistä nopeampi talouskasvu voi pelastaa hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden.

– Veronkevennykset ovat tervetullut ratkaisu. Työlle ja yrittämiselle on annettava tilaa, jos haluamme lisää työtä, investointeja ja verotuloja Suomeen, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom.

Palkansaajien verotus kevenee

Hallitus keventää hallituskauden aikana ansiotuloverotusta kautta linjan. Veronalennuksista valtiontaloudelle suurimmat kustannukset syntyvät etenkin pieni- ja keskituloisille tehtävistä kevennyksistä, minkä lisäksi myös työssäkäyvien yksinhuoltajien sekä lapsiperheiden verotus kevenee. Yhdessä jo toteutuneiden palkkaratkaisujen kanssa palkansaajien ostovoima kasvaa Bergbomin mukaan tulevina vuosina merkittävästi.

– Hallitus päätti korottaa tänä vuonna voimaan tulleen ansiotulovähennyksen lapsikorotuksen ensi vuodeksi yli kaksinkertaiseksi. Summa nousee yhden lapsen osalta 50 eurosta sataan euroon ja yksinhuoltajilla tuplat tuosta. Lapsimäärää ei vähennyksessä ole rajattu, eli vähennystä kertyy työssäkäyvälle vanhemmalle jokaisesta lapsesta erikseen.

– Päätös lisää lapsiperheiden ostovoimaa ja luo varmuutta tulevaan. Monelle lapsiperheelle tämä on positiivinen muutos, joka parhaimmillaan kiihdyttää sisämarkkinoita ja luo työtä ja kasvua myös palvelualoille, Bergbom iloitsee.

Yrityksille helpotusta yhteisöveron kevennyksellä

Bergbom painottaa, että nyt on elinkeinoelämän aika näyttää esimerkkiä ja investoida Suomeen. Kansanedustajan mukaan yhteisöveron alennusta on etenkin elinkeinoelämä julkisuudessa toivonut sillä perusteella, että se lisäisi talouskasvua.

– Vetoan nyt laajasti koko elinkeinoelämään ja pyydän nöyrästi rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka loisivat talouskasvua. Vaikka maailmantalous on epävarma, juuri nyt tarvitaan lisää rohkeutta. Ilman yritysten riskinottoa uudistukset jäävät vajaiksi. Päättäjät voivat parhaimmillaankin vain luoda puitteita talouskasvulle, ja nyt niitä on hallituksen toimesta tehty roppakaupalla ja tehdään yhä edelleen.

– Suuryritysten päätökset vaikuttavat myös laajasti suomalaiseen pk-sektoriin. Konkurssiaallon keskelle tarvitaan nyt uskoa tulevaan. Kyse on maamme tulevaisuudesta hyvinvointiyhteiskuntana, toteaa Miko Bergbom.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

MaRa puoliväliriihestä: Hallitus teki merkittäviä talouskasvua vauhdittavia veropäätöksiä – ostovoiman kasvattaminen piristää palvelujen kysyntää

24.04.2025 |10:45

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa

02.05.2025 |16:43
6.
Suomen uutiset logo

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan

03.05.2025 |11:05

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää