Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Niikko: “Tavoitteiden maaliin saaminen vie aikaa – perussuomalaisetkaan eivät voi kävellä perustuslain yli”

21.06.2016 |13:41

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan lausunto sisäisen turvallisuuden selonteosta on perussuomalaisten työn tulos. Lausunnossa näkyy voimakkaasti puolueen kädenjälki, sanoo valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedusta Mika Niikko.

– Olemme ajaneet kansanedustaja Ville Vähämäen (ps.) kanssa asiaa. Saimme koko hallinto- ja turvallisuusjaoston jäsenet yksimieliseksi lausunnon sisällöstä, Niikko iloitsee.

Lausunto sisältää perussuomalaisten vaatimukset maahanmuuttopolitiikan tiukentamisesta sekä poliisin ja muiden turvallisuusviranomaisten resurssien turvaamisesta.

“Oikeaan aikaan hallitukseen”

Hallitukseen vuosi sitten nousseet perussuomalaiset ovat tehneet kovaa työtä eduskunnan valiokunnissa ja jaostoissa.

– Pääsimme oikeaan aikaan hallitukseen. Kaikki tekemämme päätökset tulevat vaikuttamaan siihen, että viranomaisilla olisi riittävät resurssit ja että maahanmuuttoon liittyvään lainsäädäntöön saadaan mahdollisimman tiukat kiristykset.

Korjauslistalla edellisen hallituksen päätöksiä

Niikko muistuttaa, että parannukset eivät tapahdu käden käänteessä, koska “perusuomalaisetkaan eivät pysty kävelemään perustuslain yli”.

– Perussuomalaisten tavoitteiden maaliin saaminen vaatii aikaa, sillä kyse on työteliäistä ja sen takia hitaista prosesseista. Taustalla on muiden hallitusten sorvaamaa lainsäädäntöä ja sopimuksia, jota me nyt korjataan suomalaisille oikeudenmukaisempaan ja järkevämpään suuntaan, Niikko toteaa.

MIKA RINNE


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa

02.05.2025 |16:43
5.
Suomen uutiset logo

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan

03.05.2025 |11:05

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää